Kaupunginvaltuusto 23.04.2018

Valtuutettu Vilhelm Junnila luki ja jätti valtuuston kokouksessa seuraavan 27 valtuutetun allekirjoittaman aloitekirjelmän:

”Naantali on osallisena ikäihmisten sähköisessä palvelualustassa, jonka lisäksi kotihoidossa tuotetaan myös neuvontapalvelua arjen askareisiin. Sähköiset palvelut eivät kuitenkaan tavoita suurta osaa ikäihmisiä, jos heillä ei ole tietotaitoa tai kykyä hoitaa asioita itsenäisesti. Esimerkiksi pankin palveluajat ovat muuttuneet olemattomaksi ja osalla pankkeja lähin konttori löytyy toisesta kaupungista. Apua tarvitsevia on paljon, joista suurin osa iäkkäitä. Kynnys hakea ulkopuolista apua muodostuu usein korkeaksi.

Turussa palvelutuki on tuotu lähelle asiakkaita, jossa sitä on kokeiluluonteisesti harjoitettu Runosmäen ja keskustan terveysasemilla. Naantalissa sopiva paikka digipalvelupisteelle olisi kaupungin kirjasto, jossa laitteet ovat muutenkin valmiina käytettäväksi. lisäksi ikäihmiset ovat muutenkin ahkeria lukijoita ja kirjaston käyttäjiä. Kirjastot ovat muutenkin muuttumassa palvelutoreiksi ja kaupungilla on vastuu pitää sen asukkaat mukana kehityksessä tulotasosta ja lähtövalmiuksista riippumatta.

Me allekirjoittaneet kaupunginvaltuutetut esitämme, että kirjastoon hankitaan eräänlainen ’digitalkkari’, joka osaisi vastata ikäihmisten kysymyksiin ja neuvoa tarvittaessa Internetin käytössä ja muissa epävarmuutta herättävissä asioissa. Reseptien uusimiset, ajanvaraukset ja muut uudet asiointitavat vahvistvat asiakkaiden omatoimisuutta ja yhteenkuuluvuutta. Tehtävä voitaisiin hoitaa kesätyöntekijöiden ja pitkäaikaistyöttömien sekä mahdollisesti myös vapaaehtoistyöntekijöiden yhteisvoimilla.”

 

Lisää jättämiäni aloitteita täällä.