Kaupunginvaltuusto 17.10.2016

Valtuutettu Vilhelm Junnila luki ja jätti valtuuston kokouksessa seuraavan 25 valtuutetun allekirjoittaman aloitekirjelmän:

”Sotiemme veteraaneja on tällä hetkellä elossa noin 20 000, joiden keski-ikä on 92 vuotta. Itsenäisen Suomen täyttäessä ensi vuonna 100 vuotta ohjaa hallitus sotaveteraanien kotipalveluihin 30 miljoonan euron lisämäärärahan.

Kotipalvelun kasvava osuus on naantalilaisille veteraaneille tervetullut, koska yhä useamman veteraanin voimavarat eivät enää riitä pitkiin laitoskuntoutusten jaksoihin. Sotaveteraanien puolisot ja lesket ovat vielä heikommassa asemassa, koska he usein jäävät kuntoutusmäärärahan ja kotipalvelurahan ulkopuolelle. Määrärahojen käyttöä pitäisi joustavoittaa, jossa kunnalla on suuri rooli. Juhlavuonna kokonaisuutta pitäisi tarkastella veteraanien tarpeiden mukaisesti. Esimerkiksi kuntoutusta voisi tuottaa lyhyempinä sarjoina kahden viikon jakson sijaan.

Naantalissa sotainvalidit, joiden haitta-aste on 15 % tai enemmän, saavat siivouspalvelun maksutta kaupungin hyväksymältä yksityiseltä palveluntuottajalta. Muut sotainvalidit ja sotaveteraanit ja heidän puolisonsa ja leskensä saavat rajoitetumpaa ja maksullista siivouspalvelua avustajatoiminnan kautta. Naantali myöntää maksullisia palveluseteleitä esimerkiksi ikkunanpesuun. Valtaosa veteraaneista tulee kuitenkin hyvin vähällä toimeen. Heidän puolisoistaan ja leskistään enemmistö elää ainoastaan takuueläkkeellä.

Avustajatoiminnan tavoitteena on ylläpitää heidän voimavarojaan ja toimintakykyään. Apua saadaan siivouksen lisäksi muissa arkisissa askareissa, kuten ruoanlaitossa, asioinnissa, ulkoilussa ja kodinhoidollisissa tehtävissä. Muiden askareiden parissa aikaa jää sosiaaliselle ja henkiselle tuelle kuitenkin vähemmän. Jos kaikki siivouspalvelut tuotettaisiin kotipalvelun pal velusetelin avulla, jäisi avustajatoiminnalla aikaa muihin askareisiin, keskusteluun ja sosiaaliseen kanssakäymiseen. Yhä useampi veteraani toivoo seuraa elämän eri vaiheissa, kotonaan ja kävelyretkillään.

Edellä olevan perusteella me allekirjoittaneet esitämme, että Naantali joustavoittaa käytäntöjään veteraanien tarpeiden mukaisesti, selvittää mahdollisuudet tarjota juhlavuonna kaikille naantalilaisille sotainvalideille, sotaveteraaneillle ja heidän puolisolle tai leskelle maksuttoman palvelusetelin siivouspalvelun järjestämiseen ja toteutuessa suuntaa vapautuvia resursseja sosiaaliseen ja henkiseen tukeen.”

 

Voit katsoa kaikki tekemäni aloitteet täältä.