Pohjoismaiden neuvosto jakoi palkintonsa tiistaina Tukholmassa ja jatkoi istuntoaan keskiviikkona. Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnilan mielestä palkintojenjako osoitti, että Pohjoismaat ovat rähmällään vasemmistoanarkistien edessä.

– Palkintoa tuputettiin Greta Thunbergin lisäksi tanskalaiselle Jonas Eikalle, joka haukkui Pohjoismaat ja etenkin Tanskan pääministeri Mette Fredriksenin pystyyn palkintoa vastaanottaessaan. Luulisi järjestäjiä ja valtiomiehiä hävettävän, sillä meno oli kuin Moskovan suuressa sirkuksessa, paikalla ollut Pohjoismaiden neuvoston jäsen, kansanedustaja Vilhelm Junnila kuvailee.

Suomen Uutiset kertoo lisää täällä.