Kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) jätti eduskunnassa perjantaina 22 talousarvioaloitetta. Hän ehdottaa sekä lisäyksiä, että vähennyksiä. Junnila allekirjoitti myös Varsinais-Suomen kansanedustajaryhmän kaksi yhteistä aloitetta.

Junnila on tyytyväinen perussuomalaisten eduskuntaryhmän esittämiin leikkauksiin maahanmuutosta ja kehitysavusta. Hän haluaa lisäksi vähentää Suomen EU-puheenjohtajakauden päästökompensaatioista 500 000 euroa. Säästyneet varat hän käyttäisi liikennettä, autoilua ja kolmatta sektoria tukeviin toimiin.

– Aluepoliittiset painotukset näkyvät toimissani hallituksen esityksiä vahvemmin. Näissä on oltava aktiivinen, jotta Varsinais-Suomi pystyy pitämään puoliaan, kansanedustaja Junnila toteaa.

Koko uutinen luettavissa Aamuset-kaupunkimedian sivuilla täällä.