Uusi kansanedustaja Vilhelm Junnila on laajasti perehtynyt työ-, eläke- ja yrityslainsäädäntöön sekä veropolitiikkaan. Junnila olisikin valmis maltillisesti keventämään ansio- ja pääomatuloverotusta. Yrittäjätaustainen kansanedustaja harmittelee sitä, että verovaroja hupenee nykyään yhä enemmän yhteiskunnan ydintehtävien ulkopuoliseen toimintaan.
Naantalilainen Vilhelm Junnila nousi toisella yrittämällään eduskuntaan Varsinais-Suomen vaalipiiristä. Junnila keräsi peräti 10 788 ääntä, joten äänestäjien tuki oli erittäin vahvaa. Perussuomalaisten kaikista eduskuntaehdokkaista Junnilan äänimäärä oli kuudenneksi korkein. Perussuomalaiset menestyi Varsinais-Suomessa muutenkin hyvin nousten vaalipiirin suurimmaksi puolueeksi.
Junnila sanoo, että korkea äänimäärä vetää nöyräksi.
– Kyllä se tulos on ihan tukijoideni ansiota. Ehkä se kertoo myös pitkäjänteisestä työstä ja siitä, että moni tekemäni aloite tai neuvottelemani esitys on myös mennyt aiemmin päätöksenteossa läpi. Konservatiivisuuttani arvostettiin yli puoluerajojen. Olen kiitollinen äänestäjilleni.