Vilhelm Junnilan mukaan verovapaat miljoonaosingot ay-liitoille kelpaavat SDP:lle.

Perussuomalaiset kävi ensi vuoden budjettiesityksestä käyttämässä ryhmäpuheenvuorossaan läpi hallituksen ”lahjakääröjä”.

– Sosialidemokraatit muistavat eläkeläisiä korottamalla asumisen kustannuksia. Omistusasunnossa kerrostalossa yksin asuvalla eläkeläisnaisella menee eläkkeestä jatkossa yli 42 prosenttia asumiseen. Kun toverit kunnissa korottavat myös kiinteistöveroa, osuu raippa etenkin eläkeläisiin. Vero kun ei huomioi maksajan tuloja mitenkään, perussuomalaisten ryhmäpuheen pitänyt Vilhelm Junnila sanoi eduskunnassa.

Junnilan mukaan joka kuudes kotitalous ei pysty kattamaan asumiskustannuksia omilla tuloillaan ja silti lämmityspolttoaineiden hintoihin isketään ”kunnon korotukset”. Suomessa on lähes 200 000 öljyllä lämpenevää taloa, joissa jopa puolessa asuu ikäihmisiä. Junnilan mukaan myös kaukolämpö kallistuu.

– SDP:lle ei kelvannut perussuomalaisten ehdotukset veronkevennyksistä työeläkkeisiin, eikä omaishoidontukeen, mutta Kojamon vuokrankorotukset ja verovapaat miljoonaosingot ammattiliitoille ovat kansalle kuin viime jouluista maksalaatikkoa, Junnila sanoi.

Junnila totesi, että yrittäjien sosiaali- ja eläketurvasta tai yrittäjän eläkevakuutuksen epäkohtien korjaamisesta lienee turha puhuakaan.

Koko uutinen luettavissta Verkkouutisten nettisivuilta täällä.

 

Kommentoi