Torstain kyselytunnilla nähtiin erikoinen näytelmä, joka johti Pettei Orpon häkeltymiseen.
Gallup-suosiossa alaspäin syöksyvän kokoomuksen toiminnassa alkaa näkyä selviä hermostumisen merkkejä. Kun tostaina tiskiin lämähtivät uudet, kokoomuksen ykkössijaa vakavasti uhkaavat luvut, puolue alkaa panikoida.
Konkreettinen esimerkki paniikin hiipimisestä nähtiin eduskunnan kyselytunnilla. Kokoomus käytti kysymysvuoronsa jengiväkivallasta puhumiseen ja varoitteluun Ruotsin tiestä. Muuten hyvä, mutta keskimääräinen kymmenvuotiaskin tietää, että molemmat aiheet ovat perussuomalaisten ominta aluetta. Jos kokoomus puhuu maahanmuuton aiheuttamasta väkivallasta, se hyödyttää ainoastaan perussuomalaisia. Samalla kokoomus asemoi itsensä altavastaajaksi, mikä näkyy ulospäin.
Eipä siis ihme, että kun kokoomus oli omat teesinsä ääni väristen veisannut, perussuomalaiset antoivat palaa. Kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) löi vastapalloon niin , että eduskuntasali alkoi lopulta nauraa tilanteen absurdiudelle. Riemastuneita kasvoja nähdään ministeriaitiota myöden.
Koko uutinen luettavissa Suomen Uutisten verkkosivuilta täällä.