Kansanedustajat perustivat uuden Saaristomeri-ryhmän eduskuntaan. Ryhmä ylittää puoluerajat, ja sen tavoitteena on edistää toimenpiteitä, joilla parannetaan Saaristomeren valuma-alueen ravinnetilannetta. Tavoitteena on, että alue poistuu Itämeren suojelukomission kuormituslistalta seuraavien kuuden vuoden aikana.
– Monista toimenpiteistä huolimatta valuu Saaristomereen edelleen enemmän ravinteita kuin meri pystyy niitä poistamaan. Näin ollen rehevöityminen voimistuu ja pysyy yllä. Pahimmillaan tämä johtaa meren pohjan ja sen eliöstön kuolemaan. Tämän vuoksi tarvitsemme lisää toimia ja yhteistä poliittista tahtoa Saaristomeren tilanteen parantamiseksi, ryhmän varapuheenjohtaja Eeva-Johanna Eloranta (sd.) toteaa eduskunnan tiedotteessa.
Ryhmässä toimii useampi varsinaissuomalainen kansanedustaja. Mukana ovat Elorannan lisäksi Aki Lindén (sd.), Sandra Bergqvist (r.), Vilhelm Junnila (ps.), Saara-Sofia Sirén (kok.) ja Ilkka Kanerva (kok.).
Linkki uutiseen.