(Kuva: Naantalin aineistopankki)

Kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps) johtaa Naantalin kaupunginvaltuustoa seuraavat neljä vuotta. Toni Forsblomista (kok) tulee kaupunginhallituksen uusi puheenjohtaja.

(…)

Kaupunginvaltuuston puheenjohtajan paikka on menossa Perussuomalaisten kansanedustajalle Vilhelm Junnilalle, joka sai kesän vaaleissa toiseksi eniten ääniä Naantalissa.

Hallituksen ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi kahdeksi ensimmäiseksi vuodeksi on tulossa Matti Naavasalo (ps) ja jäseneksi Saara Paananen (ps). Perussuomalaiset saavat kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan puheenjohtajuuden, jolle paikalle valittaneen Sami Rantanen.

(…)

Kokoomus, Perussuomalaiset, keskusta ja kristillisdemokraatit muodostivat luottamuspaikkaneuvotteluissa yhteisen Ryhmä 29:n, jonka nimen numero kertoo ryhmän valtuutettujen määrän. Sdp, Vasemmistoliitto ja vihreät muodostivat Ryhmä 14:n. Sdp on saamassa ainakin keskeisistä paikoista ainakin kaupunginhallituksen kehitys- ja henkilöstöjaoston puheenjohtajuuden.

Koko uutinen luettavissa Turun Sanomien verkkosivuilta täällä.

 

Kommentoi