Naantalilainen kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps) on ollut eduskunnassa aktiivinen aloitteiden tekijä ja ideoiden esittäjä myös koronakriisin aikaan.
Yksi hänen ajatuksensa liittyy koulujen lukukausien uuteen jaksottamiseen. Hän siirtäisi koulujen loppumisaikaa kohti juhannusta ja syyslukukauden alkua elokuun loppuun tai syyskuun alkuun.
”Koko muu Eurooppa on elokuussa lomalla, ja meillä on entistä kylmempi alkukesä ja lämpimämpi loppusyksy.”
Koko uutinen luettavissa Uuden Suomen verkkosivuilta täällä.
Kommentoi