Naantalilainen kaupunginvaltuutettu ja varakansanedustaja Vilhelm Junnila hakee perussuomalaisten Varsinais-Suomen piirin puheenjohtajaksi. Uusi puheenjohtaja valitaan 18. marraskuuta Paimiossa. Perussuomalaisten paikallisyhdistysten valitsemat piirikokousedustajat toimivat äänioikeutettuina syyskokouksessa.

– Puoluekokouksen jälkeinen tilanne on selkeytynyt ja lujittanut yhteishenkeä. Haluan toteuttaa kenttäväen tahtoa myös piiritoiminnassa ja olen eri luottamustehtävistä luopumalla huolehtinut aikani riittävyydestä, jotta voin hoitaa homman kunnialla, Junnila toteaa.

Junnilan mukaan perussuomalaiset haluavat tuoreempaa visiota ja avoimempaa päätöksentekoa.

– Puolueen on otettava askel eteenpäin myös paikallis- ja maakuntatasolla. Puheenjohtajan ei tule päättää muiden puolesta, vaan toteuttaa kenttäväen ja äänestäjien tahdon mukaista politiikkaa. Se tarkoittaa selkeitä tavoitteita ja päätöksenteon läpinäkyvyyttä kenttäväkeä kohtaan.

Junnila on Naantalin kaupunginhallituksen ensimmäinen varapuheenjohtaja. Viime eduskuntavaaleissa hän jäi ensimmäiselle varasijalle Varsinais-Suomen vaalipiirissä. Hän toimii kansanedustaja ja hallintovaliokunnan puheenjohtaja Juho Eerolan avustajana eduskunnassa sekä Naantalin Matkailu Oy:n hallituksen puheenjohtajana.

Lähde: Aamuset