Valtiovarainvaliokunnan jäsen Vilhelm Junnila kritisoi voimakkaasti yömyöhään venyneessä eduskunnan täysistunnossa kaavailtuja uusia EU:n omien verojen luokkia. Junnilan mukaan on vaarana, että unionin budjettikuri voi lopullisesti tuhoutua, jos verotusoikeuksia luovutetaan pois kansallisista käsistä.

– Kierrättämättömään muovipakkausjätteeseen perustuva kansallinen maksuosuus, ns. muovivero, lisäisi EU:n verotuksellista toimivaltaa suhteessa kansallisvaltioihin. Samalla ollaan avaamassa mahdollista pandoran lipasta, jossa tulevaisuudessa unioni voi helposti laajentaa omien varojensa hankkimista verotuksellisin keinoin, toteaa kansanedustaja Vilhelm Junnila.

Koko uutinen luettavissa Suomen Uutisten verkkosivuilta täällä.