Eduskunta on hyväksynyt lakimuutoksen, jonka tarkoitus on lisätä kansallista turvallisuutta 5G-verkkoteknologiassa. Kiinalaisten Huawein ja ZTE:n tekniikan käyttöä ei erikseen kielletä.

Mittavassa telealaa koskevassa lakipaketissa tarkennetaan esimerkiksi sitä, millä pelisäännöillä Suomeen saa jatkossa rakentaa 5G-matkapuhelinverkkoja. Ruotsi ilmoitti lokakuussa kieltävänsä Huawein ja ZTE:n 5G-tekniikan hyödyntämisen. Myös Britannia on langettanut kiellon yhtiöiden 5G-tekniikalle.

(…)

Toimenpidealoite: Huawei ja ZTE rajattava ulos

Kaikkia ei miellytä, että Huaweita ja ZTE:tä ei mainita uudessa laissa nimeltä.

Kansanedustaja Vilhelm Junnila (ps.) jätti viime viikolla eduskuntaan toimenpidealoitteen yhtiöiden rajaamisesta tarjouskilpailujen ulkopuolelle ja 5G-teknologian poistamisesta siirtymäajalla.

Allekirjoittajina ovat myös perussuomalaisten Kike Elomaa, Sanna Antikainen ja Sebastian Tynkkynen sekä omaa ryhmäänsä edustava Ano Turtiainen.

– Suomen tulee yhtyä länsimaiseen rintamaan ja tehdä samankaltaisia ratkaisuja, joihin muualla länsimaisessa arvoyhteisössä on päädytty, toimenpidealoitteessa vaaditaan.

Koko uutinen luettavissta MTV Uuutisten verkkosivuilta täällä.

Toimenpidealoite luettavissa täällä.

 

Kommentoi