Kuva: Julien Harneis

Orpon hallituksen sopimassa vuoden 2024 talousarvioesityksessä otetaan ensiaskelia hallituksen tavoittelemasta kuuden miljardin sopeutustavoitteesta koko neljän vuoden hallituskaudelle. Kun julkista taloutta saatetaan kestävämmälle uralle, kehitysapuun tehtävät leikkaukset ovat merkittävässä osassa.

– Kevään hallitusneuvotteluissa Suomeen saatiin historiamme perussuomalaisin hallitusohjelma. Yksi osoitus tästä on kehitysapuun neuvotellut tuntuvat leikkaukset. Perussuomalaisille on itsestään selvää, että kun julkista taloutta tasapainotetaan, menoja pitää ensin karsia suomalaisille toissijaisista kohteista.

– Suomi on toistuvasti jakanut kehitysapuna pitkin maailmaa yli miljardi euroa vuodessa, samalla kun olemme itse velkaantuneet kriisin partaalle. Suunnan on tämänkin suhteen käännyttävä, toteavat ulkoasiainvaliokunnan perussuomalaiset jäsenet Sebastian Tynkkynen, Vilhelm Junnila, Veijo Niemi ja Ville Vähämäki.

Koko uutinen luettavissa Suomen Uutisten verkkosivuilta täällä.