Euroopan unionin kansainvälisistä kumppanuuksista vastaava komissaari Jutta Urpilainen (sd.) vieraili tällä viikolla työmatkalla Arabiemiirikunnissa. Kansainvälisten suhteiden ylläpito myös Lähi-Idän valtioiden kanssa on monestakin syystä perusteltua, mutta Urpilainen on vienyt vieraskoreuden tasolle, jota on vaikea hyväksyä länsimaisessa demokratiassa. Hän julkaisi sosiaalisessa mediassa itsestään kuvan Abu Dhabista, jossa on verhoutunut islamilaiseen koko vartalon peittävään kaapuun, joka tunnetaan yleisesti naista alistavien uskonoppien symbolina.
Ellei asia olisi vakava, voisin kirjoittaa muutaman sanan kulttuurisesta omimisesta. Mutta kuvaakin enemmän kummastuttaa hänen hurmoksellinen ylistysviestinsä Šeikki Zayid ibn Sultan Al Nahyanin kunniaksi rakennetusta moskeijasta, jossa kertoi henkensä salpautuneen. ”Tunnen itseni pieneksi ja nöyräksi tässä kauniissa paikassa, joka ilmentää Islamin viestiä rauhasta, monimuotoisuudesta ja suvaitsevaisuudesta” Urpilainen kirjoitti.
Anteeksi kuinka?
Maassa maan tavalla, eikä vieraana ole kohteliasta arvostella isäntää, mutta Urpilaisen käytös on ennen kuulumatonta nöyristelyä ihmisoikeuksista ja feminismistä paasaavalta henkilöltä. Yleisradion tuottamassa dokumentissa taannoin kerrottiin, miten feminismikin alueella ilmenee. ”Feminismi on sitä, että tunnustetaan miehen asema ja annetaan sille kunnioitus, joka sille kuuluu”, turkulainen Afrah Al Bayaty julisti dokumentissa. On totta, että Šeikki Zayid oli kohtuullisen liberaali eläessään ja hyväksyi jossain määrin jopa naisten koulutuksen ja työssäkäynnin. Siksi onkin yhä oudompaa, miksi länsimainen ja etuoikeutetussa valta-asemassa oleva nainen toimii jopa näitä oppeja vanhoillisemmin.
Näennäisestä nykyaikaisuudestaan ja hulppeista lomakohteista huolimatta seitsemän emiirikunnan muodostama löyhä liittovaltio on ahdasmielinen ja vanhoillinen yksinvalta. Arabiemiirikunnat, kuten suurin osa muslimivaltioista, ovat surullisen kuuluisia jatkuvista ihmisoikeusrikkomuksista niin naisia, seksuaalivähemmistöjä kuin vierastyöläisiäkin kohtaan. Tämänkaltaisten valtioiden sortavia rakenteita ei tule ulkopoliittisella toiminnalla vahvistaa – varsinkaan virallisella. Lehdistönvapaudesta en viitsi edes mainita.
Maassa sovelletaan myös šaria-lakia, joka sallii niin raipaniskut kuin raajojen amputoinnit ja jopa kivittämisen erinäisistä rikoksista. Niille, jotka eivät ole käyneet arabiemiraateissa edes sen liberaaleimmassa osassa eli Dubaissa, kannattaa tutustua Seuran artikkeliin islamilaisesta diktatuurista.
Useiden raporttien mukaan Arabiemiirikunnat väärinkäyttävät siirtotyöläisiä esimerkiksi jättämällä palkkoja maksamatta, laiminlyömällä työturvallisuutta ja tarjoamalla työläisille kelvottomia asuintiloja. Huonon työturvallisuuden ja välinpitämättömyys siirtotyöläisiä kohtaan on johtanut useisiin kuolonuhreihin. Ulkomailta kotitaloustyöntekijöiksi saapuneita naisia pahoinpidellään, raiskataan ja alistetaan velkavankeudella käytännössä kotiorjan asemaan. Naisten asema ei muutenkaan ole mairitteleva ja esimerkiksi kotiväkivalta on laillista eikä laki takaa tasa-arvoa millään yhteiskunnan alueella. Kaikenlainen avioliiton ulkopuolinen seksuaalinen kanssakäyminen on ankarasti kielletty. Jopa suutelusta voi seurata raippatuomio tai pahempaa.
Jos naisilla ei ole helppoa, niin vielä huonommin ovat asiat seksuaalivähemmistöillä. Homoseksuaalisuus on Arabiemiirikunnissa ankarasti kiellettyä, kuten käytännössä kaikissa muslimimaissa yleisestikin, josta voidaan tuomita jopa kuolemaan.
Sellaista monimuotoisuutta ja suvaitsevaisuutta sosialidemokraattien mahdollinen presidenttiehdokas Urpilainen näyttää julkisesti puolustavan. Enkä oikein tiedä siitä rauhastakaan, sillä Arabiemiirikunnat ovat osapuolena Jemenin verisessä sisällissodassa, jossa siviiliuhreilla ei ole sanottavasti merkitystä, kun satoja tuhansia on jo tapettu tai kuollut nälkään ja tauteihin.
On perin juurin omituista, miten Urpilainen voi kohtuullisen kokeneena ulkopoliittisena toimijana osallistua vanhoillisten uskonoppien mukaiseen alistumiseen ja omalta osaltaan legitimisoida sitä alistamista, jota hänen kanssasisarensa islamilaisissa maailmassa joutuvat kohtaamaan.
Se on kovin kaukana rauhasta, monimuotoisuudesta ja suvaitsevaisuudesta. On entistä vaikeampi kuvitella miten Urpilainen voisi johtaa Suomen ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa.
