Perussuomalaiset tivasi eduskunnan kyselytunnilla nauttiiko oikeusministeri Henriksson edelleen pääministerin luottamusta.

Eduskunnassa on ollut poikkeuksellinen viikko, sillä maanantain ravintolasulku- ja valmiuslakipykäläistunnon lisäksi eduskunnassa ei ole ollut tavallisia täysistuntoja.

Tänään torstaina kuitenkin järjestettiin normaaliin tapaan eduskunnan kyselytunti, jossa oppositiopuolue perussuomalaiset kysyi hallitukselta, miksi kuntavaalien siirtoon päädyttiin vasta nyt eikä vaalien turvallista järjestämistä saatu ajoissa varmistettua.

– Hallitus ei saa rajaturvallisuutta kuntoon, mutta vaalit siirretään laskelmaharjoitukseen vedoten. THL:n johtaja (Markku) Tervahautakin totesi laskelman olleen taustamateriaalia, ei heidän arvionsa, ja oikeusministerin poimineen luvut itse. Kertokaa, miten tämä päätös tarkalleen syntyi, kun pari viikkoa aiemmin kaikki puolueet vastustivat vaalien siirtoa asiallisin perustein. Olette todennut, että äänestäminen ei ole turvallista. Miksi ette ole vuodessa tehnyt siitä kansalaisille turvallista, Vilhelm Junnila (ps) kysyi.

Koko uutinen luettavissa Iltalehden verkkosivuilta täällä.