Pesukarhujahti – vastine kesän väitteisiin
”On ihan mahdollista, että todellisuus on olemassa” – Avaruustähtitieteen professori Esko Valtaoja
Asiallinen, mukava, älykäs, avulias, herrasmies, hurtin huumorin ystävä, lempeä, helposti lähestyttävä, kohtelias, maanläheinen, vilpertti – pilkettä silmäkulmassa, hyvin yhteistyökykyinen, poliittista hoksnokkaa, ehdottomasti pystyvä poliitikko, tiukka, jämäkkä, hyvä neuvottelija, syvällisesti asioihin perehtyvä, historiaa tunteva ja ammattimainen.
Nämä luonnehdinnat on poimittu Helsingin Sanomien, Iltalehden ja Iltasanomien artikkeleista, joissa minua kohun keskellä luonnehditaan. Monet luonnehdinnoista ovat muiden puolueiden toimijoilta.
Tänä kesänä 2023 on tehty toinen toistaan erikoisempia tulkintoja. Piilomerkityksiä on tulkittu löytyvän jopa vanhoista Internet-meemeistä, keksittyjä piilomerkityksiä lienee vahvistettu minuun henkilönä liittymättömillä taustaseikoilla. Olen saanut ryöpytystä tavalla, jota ei toivoisi pahimmalle vihamiehelleenkään, tulkinnoissa on irtauduttu todellisuudesta.
Pahin mylläkkä ajoittui hetkeen, jolloin olin Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin yleiskokouksessa Vancouverissa, Kanadassa. Tiivis kansainvälinen kokous, kokouksen äänestykset ja kymmenen tunnin aikaero yhdistettynä mediassa liikkuneiden erilaisten väitteiden suureen lukumäärään ja laajuuteen tekivät käytännössä mahdottomaksi oikaista mediassa liikkuvaa virheellistä tietoa.
Erityisen turhauttavaa on, kun käsitykseni mukaan epäeettisesti, viitataan ”fasistisiin” puheisiini, vaikka tällaisia ei todellisuudessa ole edes olemassa. Yhtenä kaikkein vakavimpana lieveilmiönä pidän käytäntöä, jossa toista osapuolta tulkitaan sekä yksipuolisesti että pahantahtoisesti. Toisin sanoen toisesta osapuolesta puhutaan yksiselitteisesti pahaa. Se ei ole journalismin klassisen etiikan mukaista. On toki mahdollista, että tilanne olisi saattanut päättyä toisin, jos olisin ollut Suomessa ja voinut reagoida väitteisiin nopealla syötöllä. Nyt se ei ollut käytännön syistä mahdollista.
Valitettavasti mediamylläkkää on käytetty painostamisen välineenä perhettäni, ystäviäni, yhteistyökumppaneitani, yhdistystoimintaani, liike-elämäyhteyksiäni ja luottamustoimiani kohtaan. Olen parhaani mukaan yrittänyt suojella kolmansia osapuolia, joita voidaan syrjiä tällaisin toimin. Kohtuuden raja on ylittynyt jo kauan sitten.
Olen aiemmin todennut, että on oikein, että ministerien taustoista keskustellaan. Mediassa on kuitenkin jaettu lopullisia tuomioita sellaisten tulkintojen perusteella, joiden totuusarvo on olematon, kuten ”kytkökset” äärioikeistoon ja jopa natsismiin. Jopa solmioni pesukarhu on liitetty ääriajatteluun.
Ennen tätä kohua en muista, että minua olisi koskaan luonnehdittu äärilaidan ihmiseksi. Tai että arvomaailmaani olisi koskaan kyseenalaistettu. Päinvastoin. Olen politiikassa siksi, että voin tuoda oman panokseni yhteiskuntaan parlamentarismin kautta. Se on demokratiaa. Olisi reilua, jos minua arvioitaisiin tekojeni vuoksi, eikä epämääräisillä tulkinnoilla ja keksityillä piilomerkityksillä.
Tässä kirjoituksessa käyn läpi lukuisan määrän asioita, joiden perusteella on tehty tyystin uudenlaisia tulkintoja jo aiemmin julkisuudessa olleista asioista, että erittäin vanhoista asioista, Tulkinnat on mitä ilmeisimmin tehty vahingoittamistarkoituksessa. Pesukarhu symboloi sitä jahdin mielettömyyttä, joka minuun on kohdistettu. Toivon ja pyydän, että jaksat lukea koko kirjoituksen, tai ainakin sen viimeisen jakson.
- ”Kytkökset äärioikeistoon” ja ”uusnatsiyhteydet”
Olen kotoisin Varsinais-Suomesta, maakunnan keskuskaupunki on Turku. Turkuun kohdistui vuonna 2017 jihadistisessa tarkoituksessa tehty terrori-isku (kyseinen muotoilu on Yleisradion). Isku kosketti syvästi koko maakuntaa, asiaan suhtauduttiin yhteisöllisesti.
Vuonna 2019 Iltalehti kertoi Turun terrori-iskusta kuluneen kaksi vuotta ja että kaupungissa järjestettiin siksi kolme mielenilmausta. Lisäksi lehti mainitsi, että pidin Kukkavirta-kulkueen päätteeksi puheen. Uutisen kuvituskuvana käytettiin kynttilämerta terrori-iskun jälkeisenä päivänä. Yleisradio kertoi samana päivänä, että Aurajoen rannassa pidettiin hiljainen hetki, jonka jälkeen pidin puheen. Yleisradio kertoi myös, että vetosin Turun kaupunkia kunnioittamaan Turun terrori-iskun uhreja ja valaisemaan Turun kirjastosillan Suomen lipun väreillä jokaisena tulevana elokuun 18. päivänä. Uutisointi oli luonteeltaan asiallista.
Neljä ja puoli vuotta myöhemmin kaikki uutisoinnin osalta muuttui. Tänä kesänä 2023 mediat ryhtyivät väittämään jälkikäteen, että osallistuinkin ”uusnatsien kesäjuhlaan” ja että pidin ”fasistisen puheen”. Nimenomaan Iltalehti oli asiassa aloitteellinen. Samassa yhteydessä Iltalehti kysyi kommenttiani, irtisanoudunko kaikesta, mitä uusnatsit edustavat. Vastasin, etten oikeastaan ymmärrä, miksi minun pitäisi irtisanoutua, kun en ole ollut millään muotoa näiden asioiden kanssa tekemisissä. Jatkoin, että voin toki hyvin irtisanoutua kaikista ääriliikkeistä. Tämä ei tietenkään riittänyt, sillä irtisanoutuminen ei määritelmällisesti koskaan riitä.
Jopa oikeuskanslerille tehtiin sittemmin kanteluja ”uusnatsiyhteyksistä” ja ”kiihottamisesta kansanryhmää vastaan”. Kantelut eivät luonnollisestikaan johtaneet mihinkään. Pahantahtoinen mustamaalaus oli alkanut.
Todellisuudessa puhuin Aurajoen rannalla ääriliikkeitä vastaan, en niiden puolesta. Puheeni ”radikaalein” osuus kosketti Yleisradionkin aikoinaan uutisessaan mainitsemaa kirjastosillan valaisemista. Puheeni oli toki jo aiemmin ollut kokonaisuudessaan lyhentämättömänä julkisesti saatavilla, mutta se ei ole vaikuttanut keksittyihin väitteisiin puheeni todellisesta sisällöstä. Ohessa on puhe kokonaisuudessaan.
”Hyvät kuulijat,
Kaksi vuotta sitten Suomen Turun ylle kertyi synkkiä pilviä. Noista pilvistä ei ropissut sadetta, vaan kosteus kaupungin kasvoilla koostui kyyneleistä. Kyyneleet eivät syntyneet Auran aalloista, vaan suolasta, jota haavoihimme siroteltiin. Haavoihin, jotka eivät enää umpeutuneet. Kello oli 16:02 ja tapahtui se, mitä Suomessa ei koskaan pitänyt tapahtua.
Olemme kokoontuneet tänne Aurajoen rantaan muistamaan Suomen ensimmäisen jihadistisessa tarkoituksessa tehdyn islamilaisen terrori-iskun uhreja sekä laskemaan kukkia hiljaisen virran vietäväksi, heidän muistolleen.
Terrorin uhreiksi joutui kymmenen viatonta henkilöä, joista kaksi menehtyi. Kotiseutuamme kohtasi äärimmäinen paha, ja tämän pahuuden takia kuolleiden, loukkaantuneiden ja heidän läheistensä tragedia ei saa koskaan painua unholaan. Muistamme historiaa, jotta voimme oppia siitä.
Iskun jälkeen meille kerrottiin, että mitä enemmän elämä jatkuu arkisena, sitä nopeammin voimme käsitellä asiaa. Asiat yritettiin selittää parhain päin, jonka jälkeen niistä vaiettiin. Ajan kuva on se, että tietyistä asioista vältetään sanomasta mitään negatiivista. Yhtenäisyyttä ei kuitenkaan rakenneta siten, että yritetään olla vain yhtä mieltä – ja vain, koska asiasta ei uskalleta muuten keskustella.
Ja ne, jotka uskaltavat, saavat tuntea sen nahoissaan. Ilmiö on samantyyppinen kuin suomettuminen aikanaan. Jopa niin, ettemme enää uskalla puolustaa sitä, mihin uskomme, ja huolehtia omasta turvallisuudestamme.
Turvallisuus on ollut yhteiskuntamme arvokkaimpia piirteitä. Nyt elämme äärimmäisen liennytyksen ja hyväuskoisuuden aikaa. Uhrit maksoivat siitä kovimman hinnan. Muistakaamme heitä, kun kukat lipuvat pitkin Aurajoen pintaa.
Hyvät kuulijat,
Turun päivänä vuonna 2017 laskettiin jokeen ensimmäisen kerran kukkia uhrien muistoksi. Seuraavana vuotena kaupunki tai valtiovalta ei enää halunnut muistella järkyttävää tragediaa laisinkaan, ja muistotilaisuuden järjestäminen jäi yksittäisille kansalaisille ja kansalaisliikkeille.
Kun terrori kohtasi Ranskaa, Norjaa tai Espanjaa, ei vastuu jäänyt yksinään omaisten ja kansalaisten hartioille. Suomen Turku pystyy parempaan. Ei voi olla niin, että yhteiskunta äityy valikoimaan, mitä tragediaa on suotavaa muistaa, mitä kärsimystä on sopivaa jakaa, tai ketkä sitä saavat surra.
Turun tragedia koskettaa kaikkia turkulaisia. Yhdessä meidän on se kohdattava, vaikka se tuntuisi vaikealta.
Vetoan Turun kaupunkiin, että se toimisi sillanrakentajana ja kunnioittaisi terrori-iskun uhreja valaisemalla kirjastosillan Suomen lipun väreillä jokaisena tulevana elokuun 18. päivänä.
Vaikka aika unohtaisi uhrit, me emme unohda.”
Puheen jälkeen totesin Suomen Uutisille, että juhlavalaistus Suomen lipun väreillä toteutettiin jo kertaalleen Turun päivänä vuonna 2017 ja että Pariisin terrori-iskun jälkeen vuonna 2015 kirjastosilta valaistiin trikolorin väreillä.Näistä aineksista keitettiin kasaan kohu ja edellä mainitut raskaat syytökset. Sanoin silti ottavani opiksi ja kerroin Iltalehdellekin, etten enää osallistuisi vastaavaan tilaisuuteen, jos sellainen järjestettäisiin. Puhuja ei tietenkään ole vastuussa jokaisesta kuulijakunnan ihmisestä kaikille avoimessa ulkona järjestetyssä tilaisuudessa vaan ainoastaan puhumastaan asiasta. Tahallinen väärinymmärtäminen tai assosiaation keinotekoinen rakentaminen on luonteeltaan suoranaista valehtelua. Tuskin tarkoituksena oli nimenomaisesti minua henkilökohtaisesti vahingoittaa, mutta ehkä tämä nähtiin väylänä käydä käsiksi ministereihin ja sitä kautta perussuomalaiseen kansanliikkeeseen.
Ennen kansanedustajuutta toimin kahdeksan vuotta avustajana eduskunnassa. Eduskunnassa kaikista avustajiksi valittavista tehdään turvallisuusselvitys, muun muassa erilaisten kytkösten osalta. Suurin osa median esittämistä kytkösväitteistä on tältä turvallisuusselvityksen nimenomaisesti kattamalta ajalta. Suojelupoliisilla on myös jatkuva nuhteettomuusseuranta. Taustassani ei ole mitään mikä ei kestäisi kriittistä tarkastelua. Vuosien takainen neljän minuutin puhe terrori-iskun uhrien muistoksi ei muuta tätä tosiasiaa edes ajan saatossa tai median oman uutisoinnin tarkoitushakuisesti muuttuessa vuosien saatossa. ”Arkeologiset” kaivaukset jatkuivatkin syvemmälle ja toinen toistaan villeimmät tulkinnat alkoivat elää omaa elämäänsä.
Seuraavaksi nimeni liitettiinkin kansallismieliseen Suomen Sisuun. Uutena ”todisteena äärioikeistokytköksestä” mainittiin vieraskolumni Sisun verkkosivuilla vuodelta 2014. Itse järjestöstä voisin todeta, että Suojelupoliisi on julkisuudessa kommentoinut useaan otteeseen, ettei Suomen Sisu kuulu ääriliikkeisiin, jotka voisivat uhata kansallista turvallisuutta. Kolumnin voit lukea julkisesti. Sisältö on kielipolitiikkaa, vaikka muuta on mediassa väitetty. En myöskään kuulu tai ole koskaan kuulunut kyseiseen järjestöön.
Siitä huolimatta useampi toimittaja edelleen tivasi, että kuulunko Sisuun ja osoittivat sormella vuosien takaista vieraskolumnia, jonka nimen jo pitäisi paljastaa suhteen todellinen luonne. Sisun sen aikainen puheenjohtaja, nykyinen perussuomalaisten eduskuntaryhmän pääsihteeri Olli Immonen oli lukenut kielipoliittisia kirjoituksiani (toimin tuohon aikaan sekä Suomalaisuuden liiton, että Vapaa Kielivalinta ry:n hallituksessa) ja ehdotti kolumnin kirjoittamista. Tämä asia ei ole ollut kenenkään mielestä epäsopivaa lähes vuosikymmeneen, enkä ymmärrä miksi se olisi epäsopivaa myöskään tänä kesänä.
Keväällä 2023 omasta vaalipiiristäni kävi eduskuntaan tutustumassa alle kymmenen edellä mainitun Suomen Sisun jäsentä. Kourallisesta vaalipiiristäni tulleita vierailijoita, jotka ovat laillisen yhdistyksen jäseniä, maalailtiin laajalla pensselillä mielikuvituksellinen tarina.
Olen isännöinyt eduskunnassa ihmisiä laidasta laitaan. Aiemmin eduskunnassa vieraanani on ollut mm. armenialaisia, demokraatteja, republikaaneja, puolalaisia, vietnamilaisia, matkatoimiston väkeä, koululaisia, rotaryn jäseniä, taiteilijoita, rakennusmestareita, maanviljelijöitä, kalastajia, poliittisten järjestöjen väkeä ja niin edelleen. Myös iranilaisia on käynyt eduskunnassa tapaamassa, vaikka aikataulusyistä pyrin laittamaan vierailujen osalta oman maakuntani ihmiset etusijalle.
- Vaalinumero ja ”Hitler-vitsi”
Vuoden 2019 eduskuntavaalien yhteydessä vaalipiirilautakunta arpoi vaalinumerokseni 88, samaisten eduskuntavaalien vaalipäivän osuessa 14. päivään huhtikuuta. Tämä sai poliittisen vasemmiston äärilaidan pillastumaan, he näkivät näiden kahden, ei vaikutettavissani olevan asian yhdistelmässä ”Hitleriä”.
Kiihkeimmät poliittiset vastustajani olivat ärtyneet jo aiemmin siitä, että vuonna 2015 olin ensimmäinen perussuomalainen, joka teki avoimesti yhteistyötä ruotsidemokraattien kanssa. Tästä syystä vaalitilaisuuttani häirittiin vuonna 2015, vaalitilaisuuteni häirinnästä uutisoi myös Iltalehti. Nykyään ruotsidemokraatit ovat Ruotsin hallitussopimuksen osapuoli, jonka perusteella hallitus on muodostettu naapurimaahamme.
Reagoimme lähtökohtaisesti yleensä poliittisen vastapuolen älyttömimpiin ylilyönteihin ja loanheittoon huumorilla. Perussuomalaisissa joudutaan jatkuvasti kestämään mitä mielikuvituksellisempia natsi- ja muita syytöksiä. Tähän liittyen Hommaforumilla aikanaan olleessa bannerissa kehotin kieli poskella edellä mainitulla yhdistelmällä äänestämään minua. Molemmat luvuthan olivat täysin sattumanvaraisia, mutta poliittisesti meitä jyrkimmin vastustavat näkevät ihan kaikessa ”natsiyhteyksiä”. Kukaan rationaalisin perustein asioita tarkasteleva ihminen ei tuolloin nähnyt asiassa ”flirttailua äärioikeistolle” vaan kuittailua edellä mainituille ilkeämielisille kiusantekijöille.
Seuraavissa eduskuntavaaleissa numeron 88 sai Raision Perussuomalaisten puheenjohtaja Mikko Kangasoja. Arvotun numeron perusteella häntäkin tultaisiin syyllistämään väärin perustein ”natsismista”. Vaalien alla raisiolaiset järjestivät paikallisyhdistyksen jäsenille ja heidän perheenjäsenilleen suunnatun tupaillan, johon osallistui 16 saunojaa. Tilaisuus avattiin tapaetikettiin liittyvällä puheella, jonka piti turkulainen tapakouluttaja ja herrasmies Mikael Miikkola.
Sain kunnian pitää seuraavan puheen, vaikka läsnä oli vanhempiakin valtiomiehiä. Osa yleisöstä oli siinä vaiheessa nauttinut oluttakin. Vaalinumerot oli juuri tilaisuuden alla arvottu. Olin tullut aiemmin valituksi eduskuntaan samaisella numerolla ja siksi halusin ironissävytteisesti onnitella häntä siitä, tunnistaen, että hän saisi taakakseen saman jahtiseurueen HH-symboliikkoineen.
Perusteettoman leiman langettamisen kuvio on kuitenkin samanaikaisesti julma, absurdi ja surrealistinen. Ensin numeron arvonnassa saanutta perussuomalaista syyllistetään arvotun numeron perusteella natsismista ja sitten kun asian käsittämättömyydestä laskee suljetussa tilaisuudessa leikkiä, käytetään sitä ”todisteena” alkuperäiseen väitteeseen. Joka tapauksessa olen tämän vuoden kesäkuussa pahoitellut jälkikäteen arvioituna typeräksi ja lapselliseksi luokiteltavissa olevaa leikinlaskua sekä erikseen korostanut toimineeni väärin.
Mediassa parjatun ”Hitler-vitsin” konteksti on kuitenkin syytä ymmärtää laajemmin, sillä yksityistilaisuuteen saapunut Yleisradion kuvajournalisti ei puheesta enempää pukahtanut. Joissakin median kirjoituksissa sitä on väitetty jopa fasistiseksi. Miikkolan sanojen innoittamana oma ex tempore puheeni todellisuudessa kosketti muiden puolueiden aktiivien huomioimista toritapahtumissa ja yhteistyön merkitystä. Kerroin, kuinka tärkeää on huomioida samoissa tapahtumissa olevia ihmisiä, käydä tervehtimässä ja tekemässä itsensä tutuksi, sillä politiikka on yhteispeliä. Annoin muutamia esimerkkejä, miten tästä on ollut hyötyä omalla poliittisella urallani.
Minulla on useita ”salakannattajia” muista puolueista, jotka esimerkiksi kuntavaaleissa edustavat omaa puoluettaan, mutta suuremmissa vaaleissa joko äänestävät tai omalla työllään tai resursseillaan tukevat kampanjaani. Lisäksi on lukuisia muita, jotka ajattelevat poliittisesti tyystin eri tavalla ja ajavat vastaehdokkaideni asioita, mutta joita voin hyvällä syyllä arvostaa. Nämä ystävyyssuhteet kestävät tämänkin jahdin.
Hieman ennen tupailtaa olin pitänyt samansisältöisen puheen Arkadia-ohjelman päätöstilaisuudessa Helsingissä. Tilaisuuteen oli kutsuttu pääpuhujaksi muuan Mika Aaltola, joka kuitenkin peruutti tulonsa aivan viime tingassa. Satuin olemaan yleisössä mukana, kun järjestäjät kysyivät myöhään illalla entistä alumniaan lavalle puhumaan Aaltolan sijasta. Arkadia on puoluerajat ylittävä yhteisö ja keskustelufoorumi, jossa tulevaisuuden vaikuttajat ja elinkeinoelämän eri alojen asiantuntijat kohtaavat, haastavat toisiaan ja keskustelevat Suomen suunnasta. Puheeni sai kiitosta useista poliittisista suunnista.
- ”SS-miehet” ja ”kaasuttaminen”
Tutkija André Swanström kirjoitti Vartija-lehteen minun kuvallani varustetussa jutussa ja väitti, että leikittelen juutalaisten kaasuttamisella. Swanström ja useat muut mediat tätä ennen ovat viitanneet vuoden 2015 vaalimainokseen, jossa auton takalasissa lukee ”Kaasua! Vilhelm Junnila eduskuntaan”. Tästäkin on tänä kesänä vedetty erilaisia mielikuvituksellisia assosiaatioita, jotka ovat erittäin surullisia esimerkkejä joko tahallisista tai tahattomista virhepäätelmistä. Lisäksi minun on samassa yhteydessä väitetty kiistäneen holokaustin koskaan tapahtuneen. Nämä väitteet ovat silkkaa fiktiota. Suomeksi sanottuna väitteet ovat täydellisiä emävaleita.
Mediassa esitetty kuva autosta on otettu turkulaisen taksin takalasista. Tuona aikana vielä paikalliset taksiyhtiöt myivät mainostilaa poliittiseen tarkoitukseen. Esimerkiksi sekä Saara-Sofia Sutelalla (nyk. Sirén) että allekirjoittaneella on ollut tällaisia vuosina 2011 ja 2015. Todellisuudessa kyseiset takalasitarrat liittyvät kampanjaan autoveron poistamiseksi.
Kun media on tehnyt kaivauksia vanhoihin asioihin, he lienevät takuulla asiaa tutkiessaan törmänneet jo vuonna 2015 julkaistuihin tietoihin kampanjani sisällöstä. Tarrat on tehty vaalikampanjani tueksi ja autoverotukseen liittyen. Katukuvassa on tosiasiassa siis kaasuttanut ajoneuvoja kuvan mukaisella viestillä varustettuna. Lisäksi kampanjassa on käytetty sanontaa ”on aika painaa kaasua autoveron poistamiseksi”. Nämä samaiset tiedot ovat olleet löydettävissä verkkosivuiltani kaiken aikaa. Lisäksi kampanjasta on julkaistu vastaava kirjoitus Uuden Suomen Puheenvuoro -palstalla. Samassa yhteydessä olen kirjoittanut mielipiteitä, jossa esitän, miten autoveron poistaminen rahoitettaisiin.
Sen sijaan, että tässäkään yhteydessä olisi kerrottu, mitä olen oikeasti puhunut tai kirjoittanut, on tehty mielikuvituksellisia tulkintoja ja esitetty keksittyjä väitteitä. On hämmentävää, millaisen jälkeenpäin keksityn merkityksen vuoden 2015 ja 2019 eduskuntavaalien vaalimainokset ovat keskustelussa saaneet. Olen pitänyt ne avoimuuden nimissä julkisesti saatavilla. En ole ajatellutkaan, että niitä voitaisiin kesällä 2023 tulkita jollakin kierolla ja vääristyneellä tavalla irrotettuna sekä ajallisesta yhteydestä että kontekstista.
Lienee todennäköistä, että kyseinen tutkija on henkilökohtaisesti suuttunut, mutta yhteys löytyy myös toiseen historiantutkijaan. Edellisellä eduskuntakaudella jätin yli 100 aloitetta, joka on määrällisesti kansanedustajien kärkikastia. Yksi vuoden 2019 aloitteista koski rahoituksen osoittamista tasapuolisen historiantutkimuksen edistämiseen suomalaisten SS-vapaaehtoisten vaiheista.
Historiantutkija Mauno Jokipii julkaisi vuonna 1968 kattavan teoksen suomalaisen SS-pataljoonan eli niin sanotun panttipataljoonan historiasta ja sen vaiheista. On hyvä huomioida, että kyseisenä vuonna velloi keskustelu suomalaisen SS-pataljoonan roolista vuosina 1941 – 1943. Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva kertoi tuolloin saaneensa ala-arvoisia viestejä ja jopa uhkailua. Sen lisäksi Swanström ja poliittisesti aktiivinen tutkija Oula Silvennoinen olivat kyseenalaistaneet Jokipiin teoksen. Aiemmin samana vuonna puolustusministeri Jussi Niinistö (sin.) oli arvostellut epäilyksen varjon heittämisestä ilman todisteita. Mediassa kohun yhteydessä viitattu yhdistys on perinneyhdistys. Sen edeltäjä vastasi Jokipiin kirjan julkaisusta.
Kansallisarkiston mukaan käytössä ollut lähdeaineisto ei antanut tarpeeksi yksityiskohtaista tietoa suomalaisten osallisuudesta. Tämän vuoksi olen esittänyt tutkimustoimintaan vaatimatonta määrärahaa. Aloite on ollut näkyvillä niin eduskunnan arkistossa kuin omilla verkkosivuillani, ja se on uudistettu muiden aloitteiden tapaan, jos kyseinen momentti on ollut auki. Ajallisesta yhteydestä irrotettuna, perinneyhdistyksen toiminnasta kertomatta ja ilman kontekstia tehtiin tästäkin asiasta yksi osa jahtia. Perusteet eivät tältäkään osin kestä kriittistä tarkastelua.
Kaiken edellä mainitun lisäksi ehdotuksen määrärahan esittämisestä teki yksi panttipataljoonan jälkeläisten sukulaisista. Olen usein vastannut kansalaisten pyyntöön myöntävästi, jos asia on ollut yhteiskunnallisesti tai muutoin ajankohtaisesti perusteltu. Kuten vuonna 2019 käydystä julkisesta keskustelusta voidaan päätellä, olisi ihan hyvä, että tutkimukseen osoitettaisiin määrärahaa. Harvemmin sellaista on kritisoitu.
- Kansainväliset yhteydet
Erityispiirteen kohun uutisoinnille kotimaassamme antoi asian uutisointi ulkomailla – suomalaisten tiedotusvälineiden julkaisemia uutisia mukaillen. Uutisointia ulkomailla taas käytettiin sisäpoliittisesti hyväksi Suomessa. En lähde tarkemmin yksilöimään menettelytapaa, eikä minulla ole siihen liittyen kaikkea tietoakaan, miten asian suhteen meneteltiin, mutta pyytämättä ja yllättäen eivät epämääräisesti ja virheellisesti käännetyt ja annetut tiedot löytäneet tietään kansainvälisiin lehtiin.
Seuraavaksi keksittiin kyseenalaistaa, voinko tehdä kauppaa esimerkiksi Israelissa. Kotimaan ja ulkomaan lehdissä viljeltiin samanaikaisesti paikkansa pitämättömiä natsiviittauksia. Tunteiden vallassa jopa ammatillisesti pätevät ihmiset alkoivat avautua natsi- ja uusnatsinimityksillä. Teinkin ulostulon, jossa toivoin, että viestini kuultaisiin. Tuomitsen holokaustin, antisemitismin ja kaikki antisemitistiset teot jyrkästi ja ehdottomasti.
Ilta-Sanomat sentään julkaisi tiedon, jonka mukaan lienen vakaumuksellisin Israelin ystävä, joka eduskunnasta löytyy. Olen saanutkin lukuisia kannustavia yhteydenottoja Suomessa asuvilta juutalaisilta, jotka tietävät konservatiivista ja kristillistä taustaani. Antisemitismin vastaista työtäni ja muita kannanottoja ei kuitenkaan huomioitu mediassa millään lailla ennen pientä vastinettani. Olen myös jatkossa mielelläni mukana eduskunnan antisemitismin vastaisessa ryhmässä.
Eduskunnassa johdin lisäksi Armenian ystävyysryhmää ja Asean-maista koostuvaa ryhmää. Ylipäätään kansainvälisiä suhteitani ei huomioitu käydyssä dialogissa. Päällimmäisenä tuntui olevan syyttely Suomen maineen menettämisestä. Olen toiminut muun muassa Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö Etyjin Suomen valtuuskunnan puheenjohtajana. Alussa mainitsinkin, että olin pahimman mediamylläkän aikana hoitamassa yleiskokoukseen liittyviä tehtäviä. Etyjin työn ytimessä on rauhanvälitys ja konfliktien ratkaisu.
Alle viikko eroni jälkeen Suomi sai jännittävien vaiheiden jälkeen Etyjin parlamentaariseen yleiskokoukseen uuden presidentin eli puheenjohtajan. Olen erittäin tyytyväinen, että suomalainen ja hyvän kampanjan tehnyt kansanedustaja Pia Kauma valittiin. Etyj koostuu 57 jäsenvaltiosta ja valinta osoitti todellista joukkuehenkeä valtuuskunnan keskuudessa. Tämä edellytti laajaa yhteistyötä yli kotimaisten ja kansainvälisten puoluerajojen. Voinkin todeta, että mediassa esitetyt syytökset eivät millään lailla haitanneet kansainvälistä työtäni valtuuskunnan puheenjohtajana. Tältäkin osin kykyäni hoitaa tehtäviäni kyseenalaistettiin, koska lähinnä sosiaalisen median kommenteissa ei osattu erottaa kahta eri organisaatiota toisistaan.
Jos on paha tarkoitus, kaikesta saa muokattua toisenlaista totuutta.
- Homma menee täysin överiksi
Uskon, että viimeistään tässä vaiheessa ainakin enemmistö politiikan toimittajista tunnisti, kuinka ohuella pohjalla edellä esitetyt väitteet olivat. Maalitolppia ryhdyttiinkin siirtämään keksimällä piilomerkityksiä ja yksipuolisesti tulkitsemalla ikivanhoja sosiaalisen median päivityksiä ”kaksoisviestinnäksi”. Lisäksi persoonaani ja taustaani kohdistettiin aivan poskettomia väitteitä.
Röyhkeydellä ei ollut rajaa. Mediassa väitettiin naama peruslukemilla minun ”flirttailleen äärioikeistolle” ja jakaneeni ”kannattajille” hakaristiä sosiaalisessa mediassa. Portissa olevan kohokuvion on sosiaalisessa mediassa arveltu viittaavaan Auschwitziin.
Helsingin Sanomat on erityisesti korostanut, että hakaristi oli natsi-Saksan käyttämä symboli, jonka julkinen käyttäminen on monessa maassa kielletty lailla. Samassa yhteydessä media on viitannut Saksan äärioikeistoon, jonka kanssa minulla ei ole mitään tekemistä, kuten ei minkään muunkaan ääriliikkeen. Portin kohokuvion osalta kyseessä ei ole hakaristi, eikä sillä ole mitään yhtymäkohtaa politiikkaan.
Kohu on kyhätty vuosilta 2013 ja 2014, jolloin olen jakanut rajoitetulla julkisuudella Facebookissa laajan kuvasarjan omille kavereilleni vapaa-ajan matkalta Indonesiasta. Olen matkustanut yli 50 valtiossa. Näissä nimenomaisissa kuvissa kerron yksityiskohtaisesti vaelluksestani Gunung Kerincillä ja tutustumisestani paikalliseen kulttuuriin useilla Indonesian pääsaarilla. Indonesia on maailman suurin muslimimaa, joka soti akselivaltoja edustanutta Japania vastaan toisessa maailmansodassa. Kuva aurinkorististä on irrotettu asiayhteydestä, jossa olen muun muassa vieraana sumatralaisessa kodissa ja tutustun erilaisiin kyläyhteisöihin. Kaikki kuvat indonesialaisista on sattumoisin jätetty julkaisematta, koska kuvakokonaisuudesta konteksti selviäisi.
Kuvio muistuttaa muutenkin enemmän Suomen ilmavoimien yleistunnusta, jos kuvittelun tielle halutaan lähteä. Kuviolla ei ole kuitenkaan mitään tekemistä myöskään Suomen ilmavoimien kanssa. Miten tästäkin on voitu keksiä jotain natsismiin tai ylipäätänsä politiikkaan liittyvää?
Koska mikään ei koskaan riitä, keksittiin seuraava kohu Hitler-parodiavideoiden ympäriltä, joita on tehty jopa Sanna Marinista. Nämäkin ovat olleet vapaa-ajalla ja rajatulla julkisuudella lähetettyjä kuvia ja videoita nykyiselle avustajalleni.
Näistä on kulunut jo niin paljon aikaa, että minun piti kysyä niistä asianosaiselta. Yksi videoista on liittynyt jouluntoivotukseen ja toinen syntymäpäiväonnitteluun. Kolmannesta on arveltu, että olen rakentanut Ku Klux Klan -lumiukon pihalleni ja vähintään ”viestinyt kannattajille”. Voiko mielikuvituksellisempaa analyysia ylipäätään tehdä? Niitä ei ole edes teoriassa voinut nähdä kuin kourallinen ihmisiä, sillä meillä on tuskin ollut kovin montaa yhteistä ystävää Facebookissa 2010-luvun alkupuolella. En ole tuona aikana ollut edes etäisesti poliittisesti merkityksellinen.
Samankaltaisia videoita on olemassa kymmeniä tuhansia, vaikka YouTube on pyrkinyt niitä poistamaan tekijänoikeusrikkomusten vuoksi. Yhdessä joulunaikaisessa videossa, jonka olimme katsoneet, tehdään pilkkaa yhdysvaltalaisesta sekopäästä, joka oli kyseisen lumiukon rakentanut. Aiheesta uutisoitiin silloin ahkerasti ja ilmeisesti lumiukkoskandaalit tuntuvat vain jatkuvan ja jatkuvan.
Videossa Hitlerin kerrotaan tilanneen lumiukon, jonka joku hänen adjutanteistaan esittelee annettujen ohjeiden mukaan tehdyksi. Hän suuttuu, koska liittoutuneethan sotivat Hitleriä vastaan ja lopuksi murheen murtamana toivottaa valkoista joulua. Videossa itse lumiukkoa ei kuitenkaan esitetä ja olen sen jostakin mediasta silloin sattunut löytämään ja lähettänyt ridikuloitavaksi samoilla saatesanoilla kuin itse videossakin. Miettikää miltä näyttäisi, jos niin sanotuista poikien tai tyttöjen illoissa puhuttuja juttuja tai lähetettyjä kuvia tai videoita arvioitaisiin vuosikymmen myöhemmin poliittisesti tarkoitushakuisesti ja asiantuntijat kertoisivat, onko jokin huumoria vai peräti kaksoisviestintää.
Kyseisellä vuosikymmenellä niin kutsunut Hitler-parodiavideot olivat kuitenkin jokapäiväistä kansanhuvia. Valtaosa niin kutsutusta ”meemi-sukupolvesta” on aivan varmasti jakanut samansuuntaisia videoita pitkin nettiä paljon laajemmallakin julkisuudella kuin tuttunsa kanssa. Näille videoille on naurettu, niistä on laskettu leikkiä eikä kukaan ole käsittänyt niitä miksikään muuksi kuin parodiaksi. Ennen kuin nyt. Vielä vuoden 2011 eduskuntavaaleissa vihreiden Jukka Relanderilla oli Hitler-parodiavideo ja vuoden 2015 vaaleissakin Kansalliskirjasto julkaisi videon, jossa ”Hitler kuulee eduskuntavaaleista”.
Rasismikohun saa liikkeelle, kun tarkoitushakuisesti käyttää löytämiään vanhoja kuvia, tulkitsee niitä virheellisesti ja jättää kertomatta niiden taustan, kontekstin ja ajallisen yhteyden.
Ymmärtääkseen kuinka laajasti hyväksyttävää toiminta on noina vuosina ollut, voin viitata esimerkiksi Iltalehden uutisoimaan videoon, josta huippukokki Hans Välimäki jopa palkitsi tekijän. Yleisradiokin on aikoinaan korostanut kuinka suosittuja ne ovat olleet. Tamperelainen-lehti on vielä muutama vuosi sitten kertonut Hitlerin kuulleen ratikasta. Nykyään niihin on alettu reagoida Woke-ilmiön antamalla lisämausteella.
Yleisradio selittää kontekstin verrattain hyvin:
”Vuonna 2004 julkaistu saksalainen Perikato-elokuva kertoo Adolf Hitlerin viimeisistä päivistä. Yksi elokuvan kohtauksista, jossa Bruno Ganzin esittämä Hitler raivoaa bunkkerissa jäljellä oleville alaisilleen, on ollut suosittu parodiavideoiden pohja”
Homma oli kuitenkin muuttumassa vielä överimmäksi. Seuraavaksi oma ja ylläpitäjäni viiniharrastus oli sivuutettu ja ”tunnistettu” verkkosivustoni alaisia huoltotunnuksia jonkinlaiseksi natsien rakennushankkeiksi. En tiennyt itkeäkö vai nauraa. Piti käyttää hakukonetta selvittääkseen mistä oli edes kysymys, mutta ilmeisesti natseilla on ollut jokin viinitarhaan viittaava rakennusprojekti. Kyseinen asia oli uutinen minulle, vaikka sen median perusteella pitäisi olla kaikkien huulilla. Tunnuksissa näyttää olevan myös johonkin Dalai Lamaan tai vastaavaan viittaava tunnus. Ihme, ettei sitäkin ole yhdistetty natseihin, sillä ainakin Kiina on syyttänyt tiibetiläistä Dalai Lamaa natsihenkiseksi. Erikoiset väitteet muuttuivat yhä mahdottomammaksi, niin hulluiksi, ettei niitä oikein enää pystynyt kuvittelemaankaan.
Seuraavaksi Yleisradion MOT -ohjelma teilasi koulutus- ja työhistoriani valheelliseksi. He viittasivat vuoden 2019 vaalimainokseeni, jossa mainitsin opiskelleeni ammattikorkeakoulussa taloushallinnon tietojärjestelmiä ja olin sivulauseessa viitannut valtio-opintoihin yliopistossa. Jälkimmäinen on kyseenalaistettu. Ajallinen konteksti tulee ymmärtää. Sain vuoden 2019 eduskuntavaalien kampanja-aikana vahvistuksen opiskeluoikeudesta Turun yliopiston avoimessa yliopistossa, aiheena valtio-oppi. Tämä opiskeluoikeuden saaminen on luonnollisesti huomioitu tuolloin painetussa kampanjamateriaalissani. Tässä ei ole mitään valheellista. Tulin kuitenkin tuolloin valituksi eduskuntaan ja opinnot ovat sittemmin jääneet. Minun on vakaa tarkoitus vielä palata suorittamaan niitä sopivassa yhteydessä. En ollut tuolloin edes mukana valtakunnan politiikassa, mutta nyt asiasta on tehty suurilla otsikoilla höystettynä uskottavuuden nakertamiseen tähtääviä artikkeleita.
Työhistoriaani on käsitelty vain siltä osin kuin Iltalehti kysyi toisen asteen opintojen aikaisia työtehtäviä. Avustajani on tuolloin vastannut, että ensimmäinen työpaikkani oli muumipoliisi ja tuonut esiin joitakin muita sen aikaisia tehtäviä. Tätä artikkelia on käytetty ikään kuin todisteena olemattomasta työhistoriastani, koska sen jälkeinen aika on kokonaan jätetty huomioimatta. Olen muun muassa vuosia työskennellyt työnjohtajana ja sen jälkeen peräti kahdeksan vuotta eduskunnassa avustajana. Toistakymmentä vuotta työhistoriaani jätettiin huomioimatta.
Ministeriksi tultuani tein myös järjestelyjä kolmansien osapuolten suojaamiseksi liiketoiminnan suhteen. Kaikkia taustatekijöitäni on koko kohun aikana maalitettu ankarasti ja tämä jatkuu edelleen muun muassa kunnallisiin luottamustehtäviin kohdistuen. Prosessi liiketoiminnan osalta on ollut hyvin monimutkaista ja koskettanut useita henkilöitä, myös bulvaanisuhdetta. Minulla on ollut Googlen Haminan datacenteristä alkunsa saanut start-up, johon on liittynyt palvelutoimittaja EU-alueen ulkopuolelta. Olen tästä aikoinani myös kertonut lähimmille politiikassa toimiville henkilöille. Kysymyksessä on skaalaavaan pilvipalveluun liittyvää toimintaa.
Korona-aikana serverien sisältö on fyysisesti siirretty toiseen jäsenvaltioon ja sen jälkeen toimintaan on tullut toinen, hieman lupaavampi yritysaihio. Kokonaisuudessa oli kesäkuussa mukana seitsemän eri yritystä ja neljä eri kansallisuutta. Kysymys ei siis ole vain minun yksityisyydestäni tai toiminnastani tai tarpeesta ylen määrin salailla asiaa, vaikka siitäkin on syyllistetty. Toimin asiassa lain mukaan ja kunnioitan allekirjoittamiani asiakirjoja. Tiedostan kuitenkin sen, että tähän jahtiin kuuluu se, että kaikkea toimintaani, perhettä, ystäviä ja yhteistyökumppaneita kohdellaan tässä hetkessä kuin etukäteen tuomittuja rikollisia. Tässä halutaan vahingoittaa ihmisten elämäntyötä ja tulevaisuutta.
Asia on ylipäätään tullut julkisuuteen vasta, kun olen ilmoittanut aikoinani sidonnaisuusilmoitukseen työnimen, jolla toimintaa ryhdyttiin alun perin käynnistämään. Ilmoitusta ei olisi edes tarvinnut tehdä, sillä se on alittanut laissa vaadittavat tulorajat. Joka tapauksessa halusin, että ministeriksi ryhtyessäni tällaiset suhteet saatetaan päätökseen, jotta pääsen aloittamaan puhtaalta pöydältä. Olen tästä kertonut myös suullisesti ministerin sidonnaisuusilmoitusta jättäessäni. Edelleen esiintyy halukkuutta riepotella minua ja toimintaani julkisuudessa mitä kyseenalaisimmin keinoin. On mahdollista, että tilanteen niin salliessa, tulen jossakin vaiheessa palaamaan yritysryppään pariin. Ministerinä mukana oleminen olisi kuitenkin arvioni mukaan ollut vahingollista kolmansille osapuolille. Jälkikäteen ajatellen tämä arvio oli täysin oikea.
Todellisesta yhteistyökyvystäni ja poliittisesta taustastani on vaiettu. Tapasin esimerkiksi Petteri Orpon maakunnallisten johtotehtävien merkeissä jo vuonna 2013, kun johdimme puolueidemme maakuntavaltuustoryhmiä Varsinais-Suomessa. Hänen sanaansa on voinut aina luottaa. Johdin myös Varsinais-Suomen liiton saaristotoimikuntaa, joka toimii kaksikielisesti. Meillä oli erittäin hyvä yhteistyö RKP:n kanssa koko sen neljä ja puoli vuotta, mitä tässä tehtävässä toimin. Ennen politiikkaa toimin nuorisourheilun parissa, muun muassa jääkiekossa valmentajana ja järjestötoiminnassa esimerkiksi Siirtolaisinstituutissa. Viime eduskuntakaudella, joka siis oli ensimmäinen eduskuntakauteni, toimin Ilkka Kanervan hyvin valitettavan menehtymisen jälkeen maakuntani kansanedustajaryhmän johdossa.
Meillä on ollut tässäkin ryhmässä kiitettävä yhteistyö niin maakuntajohtaja Kari Häkämiehen ja muiden viranhaltijoiden kanssa kuin myös kaikkien poliittisten ryhmien keskuudessa. Mainitsen tässä yhteydessä yhteistyön ministerinä toimineen Aki Lindenin, Ville Valkosen, Eeva-Johanna Elorannan, Sofia Virran ja Saara-Sofia Sirénin kanssa. Minulla on heistä pelkästään positiivista sanottavaa. Siksi onkin valitettavaa, että ulkoisen paineen vuoksi osa heistäkin joutuu julkisuudessa miettimään kieli keskellä suuta, mitä uskaltaa asiasta sanoa. Sama koskettaa luottamustehtävissä alemmilla tasoilla toimivia. Poliittisen urani aikana en ole kohdannut persoonaani ja erityisesti johtamiseeni kohdisteltua arvostelua oikeastaan missään yhteydessä. Kohun aikana ei olekaan keskusteltu lainkaan asioiden substanssista kuten oikeasta poliittisesta toiminnasta, suhteistani muihin ihmisiin tai tekemästäni työstä.
Sain luottamusäänestyksessä eduskunnan tuen, joka johti räikeisiin ylilyönteihin.
- Pesukarhun naamio on riisuttu
Tunnustan, että luottamusäänestys jännitti. Todella moni kävikin koputtamassa olkapäälle ja tsemppaamassa. Erityisesti arvostin, että Säätytalon neuvotteluporukasta muissa puolueissa toimineet ihmiset olivat hyvin pahoillaan aiheutuneesta kohusta. He kokivat, että jouduin ikään kuin sijaiskärsijäksi, siis vastuulliseksi kaikista puolueeseeni mielikuvallisesti liitetyistä aiemmista synneistä. Arvio ei ole huono.
Maalittaminen on siinä mielessä mielenkiintoista, että toinen osapuoli saa tehdä mitä tahansa. Toisella ei ole edes kunnollista vastineoikeutta. Jos jotain huomioidaan, ne tulevat viiveellä ja pienellä präntillä. Sen sijaan toimittajien tulkinnat painetaan otsikkoon mahdollisimman suurella näkyvyyttä ja toistetaan pääkirjoituksissa, kolumneissa ja jatkoartikkeleissa.
Kuten olen aiemmin todennut, halusin mennä elämäni kovimpaan paikkaan kumppaniltani saamalla solmiolla. Solmiossa oli pesukarhuja. Ensimmäiseksi solmio tunnistettiin kuitenkin mesimäyräksi. Alkoi iso poru ja jahti pitkin sosiaalista mediaa. Se oli kuulemma viesti Purralta ja silmänisku äärioikeistolle. Tutkija Johanna Vuorelma oli jo aiemmin syyllistänyt Purraa kyseisestä eläimestä. Nyt eläinlaji oli vaihtumassa, mutta syytökset jopa kovempia.
Vaikka solmiossa oli lopulta tyystin eri eläin kuin alun perin kuviteltiin, niin senkin ympärille keksittiin mielikuvituksellisia yhteyksiä. Yhtenä laukaisijana kohulle oli Helsingin Sanomien toimittaja Petja Pelli. Ainoastaan rikostoimittaja Rami Mäkinen oli oikeilla jäljillä.
Wikipedian Pesukarhu-artikkelia muokattiin eroni jälkeen 30. kesäkuuta ja edelleen 3. heinäkuuta. Silloin sinne lisättiin, että pesukarhu on Ilta-Sanomien tulkinnan mukaan äärioikeiston symboli, joka luokitellaan kuuluvaksi rasistisiin nimiin. Pesukarhusta siis yritettiin tehdä rasismin symboli sen jälkeen, kun olin käyttänyt pesukarhulla kuvioitua solmiota. Näin haluttiin osoittaa, että tarinalla olisi jotakin totuusarvoa. Edes Saksassa pesukarhua ei ole liitetty tällaiseen. Jos Yhdysvalloista joku yhteys löytyy, niin tämä lienee erittäin kaukaa haettua. On ylipäätään halventavaa väittää, että minulla olisi jotakin afrikkalaistaustaisia vastaan, esimerkiksi kamerunilainen David Mbing on hyvä ystäväni. Miksi sellaista edes väitetään, johon en ole missään nimessä syyllistynyt ja mitä tekemistä tällä ylipäätään edes olisi luottamusäänestyksen kanssa?
Kumppaniani en halua julkisuuden ryöpytykselle alttiiksi. Hänellä on yksityisyytensä. Julkisuudessa on kuitenkin häntä tuntevia ihmisiä, jotka ovat kertoneet oikean taustan kohulle. Pesukarhu on ollut hänelle ja hänen perheelleen hyvin tärkeä eläin. Pesukarhuvideot ovat jo kauan aikaa sitten korvanneet yleisemmät kissavideot. Myös Ukrainan sodassa pesukarhusta on tullut symboli vapaudelle, kun Venäjä varasti pesukarhuja Hersonista paetessaan. Tästä olen myös julkisesti lausunut.
Olen lisäksi keskustellut pesukarhuista Korkeasaaren toimitusjohtaja Sanna Hellströmin kanssa Suomi Areenassa. Hän ei enää itse tarkasti muistanut sisältöä illan viihteellisyyden vuoksi. Kumppanini toivoi tätä keskustelua, koska eläintarhassa ei enää ole pesukarhuja vaan he olivat hieman aikaisemmin niistä luopuneet. Hellström vastasi, että pesukarhut ovat hänen mukaansa vieraslajeja, johon kommentoin, että jos näin on, eikö juuri siitä syystä niiden tulisi olla eläintarhassa, koska niitä ei voi luonnossa pitää vapaana. Olen kumppanini kanssa käynyt katsomassa Inkoossa asunutta Daisy-pesukarhua, joka valitettavasti on sittemmin menehtynyt. On aivan käsittämätöntä, miten hellyttävästä pesukarhusta on edes saatu ajojahdin symboli. Hävetkää.
Ihmiset olivat tässä vaiheessa aivan suunniltaan. Kun tunne saa vallan, ei todellisuudella ole enää merkitystä. Eroni liittyy siihen, että kunnioitan sekä maan hallituksen toimintaedellytyksiä, että hallituskumppani kristillisdemokraatteja. Arvostan Peter Östmanin ja Sari Essayahin tekemää työtä ja esimerkiksi Sari Tanus on aina ollut hyvin yhteistyökykyinen henkilö. Myös Kasvun Kaava -neuvottelupöydässä esiintyneet kollegat olivat sekä hyvin mukavia ja – asiantuntevia.
Tunteet kuitenkin saivat vallan Päivi Räsäsestä, johon valitettavasti jouduin pettymään. Räsästä on aiemminkin ripitetty hyökkäämisestä henkilöitä vastaan, jotka ovat häntä puolustaneet.
Lainaus Jussi Halla-ahon eduskuntapuheesta:
”Viime aikoina on puhuttu paljon edustaja Räsäseen kohdistuvasta rikostutkinnasta, joka liittyy Raamatun siteeraamiseen. Edustaja Räsänen on itse ansiokkaasti nostanut esiin tämän tutkinnan absurdiuden, enkä mene nyt siihen. Huomautan kuitenkin, että vielä vuonna 2015 edustaja Räsänen oli tarmolla mukana kivittämässä perussuomalaisten edustaja Immosta, jonka monikulttuurisuuskriittisestä kirjoituksesta nousi laaja kohu. Tuolloin edustaja Räsänen sanoi: “Vihapuhe on vaarallista, sillä se valitettavan usein johtaa vihatekoihin.”
Mielestäni pahinta politiikassa on se, että ihmisillä ei ole periaatteita, joita sovellettaisiin kaikkiin eteen tuleviin tapauksiin. Pysyvien periaatteiden tilalla on poliittinen tarkoituksenmukaisuus ja tapauskohtainen pohdinta. Tässä suhteessa olen hyvin ylpeä puolueestani. Me puolustamme teitä, edustaja Räsänen, tietoisena siitä, että te ette puolustaneet, ettekä puolustaisi, meitä. Toivon, että mietitte tätä asiaa hetken.”
Kaikesta huolimatta aion jatkossakin puolustaa Päivi Räsästä. Anteeksianto on kostoa parempi, totesi aikoinaan jo Kungfutse. Ymmärrän, että hän tuntee syvällisesti abortista ja että se on hänelle elämän ja kuoleman kysymys. Tunnistan, että se voi paineenalaisessa tilanteessa vaikuttaa kykyyn analysoida sisältöä loogisesti. Tein vuonna 2019 kirjallisen kysymyksen väestönkasvun hillitsemisestä osana ilmastonmuutoksen vastaista taistelua hallituksen Afrikka-painotuksissa. Siinä käsiteltiin muun muassa afrikkalaisten naisten oikeutta ja mahdollisuutta ehkäisyyn ja aborttiin. Missään vaiheessa sitä ei ollut tulkittu miksikään pakottavaksi tai rasistiseksi toimeksi. Lähteissä on lainattu jopa Vihreän liiton puoluelehteä.
Olen tekstissä lainannut myös Yleisradiota:
”Yleisradio selvitti 25.4.2018 tutkimuksiin viitaten, että naiset Saharan etelänpuoleisessa Afrikassa saavat keskimäärin kaksi lasta enemmän kuin itse toivoisivat. Yle viittasi Maailmanpankin tutkimukseen, jossa todettiin edellä mainittujen alueiden naisten mahdollisuuksien päättää omasta kehostaan olleen hyvin vähäisiä. Perhesuunnittelusta puhuminen väestönkasvun kontekstissa ja ilmastonmuutokseen vaikuttavana tekijänä on Marie Stopes International -järjestön mukaan herkkä aihe. Afrikassa tilanne on se, että jos naiset saisivat itse päättää, maailmaan syntyisi vähemmän lapsia. Monilla heistä ei ole tieteellistä tai uskonnollista taustaa tai tuntemusta toisin kuin länsimaisissa yhteiskunnissa.”
Tämän johdosta esitin kysymyksen ulkomaankauppaministeri Ville Skinnarille, joka vastasi siihen asianmukaisesti. Skinnari painotti, että naisten ja tyttöjen aseman ja oikeuksien parantaminen sekä sukupuolten välinen tasa-arvo ovat Suomen kehityspolitiikan pitkäjänteinen kärkitavoite. Hallitus aikoo panostaa aiempaa enemmän seksuaali- ja lisääntymisterveyteen ja -oikeuksiin. Mitään kohua ei syntynyt. Tietenkään.
Räsäselle kirjoitin lisäksi, että hallitusohjelmassa on käsitelty tätä samaa problematiikkaa:
“Väestönkasvun ollessa nopeampaa kuin talouskasvu on köyhyyden torjuminen ja hyvinvoinnin vahvistaminen kestävästi erittäin vaikeaa. Hallituksen kehityspolitiikan painopisteitä ovat naisten ja tyttöjen aseman, itsemääräämis- oikeuden sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyden vahvistaminen, joka on keskeistä myös väestönkasvun hillinnässä, sekä koulutus ja ilmastotoimet.”
Mutta tämä ei riittänyt, koska hän näki joka paikassa pakkoabortteja, vaikka kysymys oli naisten oikeuksista. Tästä kokonaisuudesta siis vedettiin neljä vuotta myöhemmin tajuttomia päätelmiä, että olisin ehdottanut afrikkalaisten naisten abortoimista laajassa mittakaavassa. Tämä on sairasta. En ole ehdottanut sellaista ja kyseiset väitteet ja tulkinnat ovat valheellisia. Pesukarhu ja aborttiväitteet olivat kaiken päällä jotain niin kieroutunutta, ettei minun ollut mahdollista jatkaa.
Taustaksi mainittakoon, että olen niin ikään tehnyt toimenpidealoitteen Murad-koodiston käyttöönottamiseksi Suomessa. Murad-koodisto (Murad Code) on kansainvälinen ohjeistus todisteiden keräämiseksi turvallisesti, tehokkaasti ja inhimillisesti konfliktialueilla tapahtuneiden seksuaalirikosten uhreilta ja todistajilta. Sen tavoitteena on varmistaa, että eloonjääneet voivat tallentaa kokemuksensa tavalla, joka kunnioittaa heidän toiveitaan, ihmisoikeuksiaan, vähentää traumoja ja parantaa oikeusturvaa. Siinä ehdotin, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin konfliktialueilla seksuaalisesta väkivallasta selviytyneiden aseman parantamiseksi ja ennalta suojelemiseksi, sekä implementoi Murad-koodiston osaksi lainsäädäntöä ja toimintatapoja.
- Lopuksi: Sosiaalisesti säädetty rangaistus
Kun tunteet saavat tällä tavalla vallan jopa valtakunnallisessa lehdistössä, on syytetyn hyvin vaikea puolustaa itseään. Kohun hallinta Kanadan yössä muuttui mahdottomaksi ja se alkoi vaurioittamaan myös maan hallituksen toimintakykyä ja pääministeri Orpoa. Mainittakoon, että en keskustellut hänen, enkä Riikka Purran kanssa eroaikeistani. Vaikeimpia asioita poliitikoille on valita oikea syrjään vetäytymisen hetki. Päätös oli omani. Ajattelin, että on parempi ottaa kaikki vastaan joukkueen ja hallituksen toimintakyvyn puolesta.
Olen kantanut vastuuni raskaimman kautta, vaikka koko pesukarhujahti lukemattomine väitöksineen ei perustunut todellisuuteen. Siitä riippumatta, tässä tilanteessa olisi ollut äärimmäisen vaikea jatkaa tyydyttävällä tavalla. Joka tapauksessa olen korostanut, että toimin väärin, pahoittelin toimintaani ja sanoin ottavani opiksi. Toteamukseni tulee suoraan sydämestäni.
Olen ihmetellyt miksi juuri minusta, alueellisesti maltillisena tunnetusta, nuhteettomasta ja yhteistyökykyisestä ihmisestä muokattiin viikossa jotain, mitä kukaan tuntemani ei tunnista? Ei tämä ollut ajojahti. Ajojahdissa kohteena on yksilö, joka on vastuussa jostakin tekemisestään. Nyt ei kyse ole ollut edes mistään teoistani poliittisen urani ajalta. Tämä on tuntunut epäreilulta vainolta, koska vaino ulotetaan koskemaan myös kaikkia ympärilläni olevia ihmisiä.
Mitä tapahtuu, kun eettisesti arveluttavasta kielenkäytöstä syytetty todetaan syyttömäksi? Väärin perustein syytetyn on silti suoritettava eräänlainen sosiaalisesti säädetty moderni versio häpeärangaistuksesta: eristäminen yhteisöstä, vaikeasti työllistyvyys ja julkinen nöyryytys.
Keinotekoisesti synnytettäviin virheellisiin mielleyhtymiin perustuvan sosiaalisen karttamisen kulttuurin logiikka on rautainen. Jokaisen ryhmän, joka haluaa panna sen täytäntöön, on rangaistava paitsi normin rikkojia myös niitä, jotka kieltäytyvät rankaisemasta normin rikkojia. Muuten ryhmän sisälle voi syntyä erimielisyyttä ja normi voi murentua.
Näin vapaan maan älyllinen keskustelukulttuuri kuihtuu ja kuolee. Huono käytös ei muutu hyveeksi kutsumalla sitä “sosiaaliseksi oikeudenmukaisuudeksi”. Tilalleni tullut ministeri Rydman oli oikeassa, kun sanoi, että minua on kohdeltu erittäin epäasiallisesti. Aiemmat ministerierot ovat liittyneet ministerin tekemisiin ministerinä. On tässä tietenkin myös opittavaa. Yksi keino on avata enemmän omaa elämääni, jota olen tottunut yksityishenkilönä varjelemaan. Siltojakin voidaan rakentaa. Kulttuurien kohtaaminen on joskus haastavaa, ja kaikkien etu on, jos Suomessa asuvat löytävät yhteisiä tavoitteita, tinkimättä oman kulttuurinsa ytimestä, mutta huomioiden suomalaisen yhteiskunnan ja sen arvot – josta olen häpeämättä ylpeä.
Lopuksi totean, että kun katson vuosien takaisia kuvia ja kirjoituksia, niin kontekstista irrotettunakaan en asioita tänä päivänä samalla tavoin ilmaisisi. Luonnollista kehityskulkua voisi luonnehtia kenties eräänlaiseksi henkiseksi kasvuksi ja oppimiseksi. Siksi olen katsonut perustelluksi pahoitella toimintaani ja sanonut ottaneeni opiksi. Toivon, että asia ymmärretään oikein ja oikea mahdollisuus suodaan. Minäkin olen ihminen.
