Arvoisa puhemies! Talousarvio on siitä hyvä, että paketti avataan ennen joulua. Siten kansalaiset näkevät, miten tontut vasemmalla ja oikealla ovat heitä muistaneet. Kiitän valiokuntaa hyvähenkisestä työstä, vaikka tuloksessa on rutkasti parannettavaa.
Suomen talouskasvu on yllättänyt myönteisesti, ja velkaantuminen on ollut merkittävästi odotuksia vähäisempää. Perussuomalaiset ja monet asiantuntijat ovat arvostelleet hallituksen talouspolitiikkaa myötäsykliseksi. Oli korkea- tai matalasuhdanne, elvytyshana on ollut auki, ja tämä asettaa haasteita jatkossa, kun velanottokapasiteettia tarvitaan takaus- ja luottotappioiden ja välttämättömien menojen kattamiseen. Nyt tulee huomioida kotimaisen elinkeinoelämän kansainvälinen kilpailukyky ja kotitalouksien ostovoiman kasvattaminen, mutta hallitus on keskittynyt kansainväliseen elvytykseen ja muuhun solidaarisuuteen, josta maksetaan kova hinta.
Energian ja polttonesteiden hinta aiheuttaa merkittäviä ongelmia niin yritystoiminnalle kuin arjesta selviämiselle. Asumismenot lohkaisevat jopa kolmanneksen tuloista tulevina vuosina. Joka kuudes kotitalous ei pysty kattamaan asumiskustannuksia omilla tuloillaan. Siksi keskustan lahja kansalaisille on tänä jouluna kaikkein kovin. Ministeri Lintilä totesi kyselytunnilla: jos ette pysty sähkölaskua maksamaan, se voidaan hoitaa sosiaalihuollon kautta. Ministeri Saarikko jatkoi: ihmiset, joiden varallisuus ei riitä lämmityslaskun maksamiseen, voivat turvautua sosiaaliturvajärjestelmään. Siis kun energian ja polttonesteiden hintaa jatkuvasti korotetaan, niin kansalaisille annetaan lahjaksi määräys kipaista sossun luukulle. Keskustalta on unohtunut ensimmäisen adventin teema, nöyryys.
SDP:lle taas ei tänäkään jouluna kelvannut ehdotuksemme veronkevennyksistä työeläkkeisiin ja omaishoidon tukeen, mutta Kojamon vuokrankorotukset ja verovapaat miljoonaosingot ammattiliitoille lämmittävät Hakaniemeä. Kansalaiset odottavat ministeri Harakan lupaamaa tankkaajan tilille ilmestyvää rahalahjaa, mutta se vappuun liittyväkin on unohtunut. Edes kannattajien toiveita ei nyt muistettu lukea, kun joulujuhlinta alkoi jo toisena adventtina. Kaiken jälkeen olisi syytä noudattaa kolmannen adventin teemaa, katumusta ja parannuksen tekemistä.
Entä sitten vasemmistoliitto? Kyllä pioneerin ilme värähtää, kun aattoiltana punaisesta kääröstä paljastuu uudenkarheita F-35:ia, joilla toverit muistavat äänestäjiään.
Ilmastosyistä en luettele vihreiden puumerkkiä budjetissa, sillä keskusta on ne joka tapauksessa hyväksynyt.
Arvoisa puhemies! Neljännen adventin teema on ilo. Kun velkaa otetaan kehyksen suhteessa, on perussuomalaisten mielestä määrärahat käytettävä vahvistamaan kotimaista yritystoimintaa ja teollisuutta, työllisyyttä, kansalaisten ostovoimaa ja perusturvaa sekä keventämään työn ja yrittämisen verotusta. Haluamme säilyttää teollisuuden päästökaupan kompensaatiotuen ja poistaa kauppamerenkulun väylämaksut. Esitämme työntekijöille veronalennuksia ja yrityksille Viron yritysveromallia. Perussuomalaiset keventäisivät polttoaineveroja 254 miljoonalla, lämmityspolttoaineveroa sadalla miljoonalla, tuloveroa 145 miljoonalla ja lisäksi parantaisimme parafiinisen dieselin verotukea 65 miljoonalla eurolla. Tavoitteena tulee lisäksi olla nolla turvapaikanhakijaa.
Siksi teen vastalauseen 1 mukaisen epäluottamuslause-esityksen, johon sisältyy perussuomalaisten vaihtoehtobudjetin mukaisia lausumaehdotuksia. Esityksemme ovat sosiaalisesti ja alueellisesti oikeudenmukaisia ja edistävät kansallista etua.
Koko täysistunto katsottavissa eduskunnan sivuilta täällä.