Eduskunnalle
 
Koronan vuoksi säädetyissä rajoituksissa ravintolatoimintaan määrätään, että ravitsemusliikkeissä on jokaisella asiakkaalla oltava istumapaikka. Tämä koskee niin anniskelu- ja ruokaravintoloita kuin myös niiden sisä- ja ulkotiloja sekä tapahtumien anniskelualueita. Tämänhetkisissä suunnitelmissa rajoitukset asiakaspaikkamääriin tullaan purkamaan 13. heinäkuuta, mutta vaatimus istumapaikasta jokaiselle asiakkaalle säilyy voimassa. 
 
Aluehallintovirasto voi hyväksyä anniskelualueeksi esimerkiksi musiikkitapahtuman yleisen katsomotilan eli käytännössä lähes koko tapahtuma-alueen, jos alue on rajattu 18 vuotta täyttäneille ja näitä vanhemmille osallistujille. Aikuisille suunnattu ulkoilmatapahtuma voi siis olla käytännössä kokonaan anniskelualuetta, kuten erilaiset festivaalit. On järjestäjän kannalta kohtuutonta vaatia, että esimerkiksi 2 000 ihmisen musiikkitapahtumaan pitäisi järjestää 2 000 istumapaikkaa vain siksi, että tila on anniskelualuetta, vaikka istumapaikoista suurin osa jäisikin tyhjäksi. 
 
Edellä olevan perusteella ehdotan,
 
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin, jotta ulkoilmatapahtumien anniskelualueilla ei enää vaadita istumapaikkaa jokaista asiakasta kohden. 
 
Helsingissä 25.6.2020 
 
Vilhelm Junnila ps