Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila palasi alkuviikosta Valko-Venäjältä, jossa järjestettiin presidentin määräämät ennenaikaiset parlamenttivaalit.

Vilhelm Junnila ja yhdysvaltalainen Nathaniel Hurd tarkkailivat Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJin tehtävissä Hrodnan kaupunkia ja sen läheisyydessä olevia maaseutumaisia alueita.

– Äänestäminen tapahtui pääosin lain mukaisesti, mutta äänten laskemisessa oli merkittäviä puutteita. Maassa ei juurikaan kampanjoitu, eivätkä vaalit yleisesti kiinnostaneet, mutta äänestysprosentiksi ilmoitettiin 77,22 %. Se ei vastannut äänestyspaikoilla käyneiden äänestäjien todellista lukumäärää, Junnila kertoo.

Suomen Uutiset kertoo asiasta lisää täällä.

 

Kommentoi