Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila teki eduskunnassa toimenpidealoitteen, jotta hallitus ryhtyisi toimenpiteisiin poliisin virkapuvusta annetun asetuksen muuttamiseksi siten, että poliisin virkapukineessa olisi mahdollista käyttää Suomen lippua myös kotimaassa.

– Sisäministeriö ilmoitti juuri, että he käynnistävät lakihankkeen, jonka tavoitteena on, että poliisi voisi jatkossa käyttää Suomen kansallislippua kaikissa poliisin virka-asusteissa. Olen tyytyväinen, että aloite etenee näin nopealla aikataululla ja asia toteutuu, Junnila kiittää.

Suomen Uutiset kertoo lisää.