(Kuva: Naantalin aineistopankki)
Naantalin uuden kaupunginjohtajan hakuprosessi käynnistetään maanantaina niin, että valinta tehtäisiin jo maaliskuussa. Kaupunginjohtaja Jouni Mutanen (kesk) ilmoitti tiistaina eroavansa tehtävästä ensi vuoden kesäkuun lopussa tai viimeistään elokuun lopussa.
(..)
Jos valinta siirtyy uudelle valtuustolle, peli menee kimurantimmaksi. Naantalia tuntevat piirit pitävät selvänä, että Perussuomalaiset saavat merkittävän vaalivoiton myös Naantalissa, mikä vesittää nykyisen valta-akselin aseman. Se voi viedä kokoomukselta kaupunginjohtajan pallin. Oikeistorintaman hajoaminenhan johti siihen viimeksikin kaupunginjohtajan vaalissa.
Jos ja kun Perussuomalaiset voittavat seuraavissa kunnallisvaaleissa Naantalissa, puolueen paikallinen ykköstähti Vilhelm Junnila tuskin jää voimakastahtoisena poliitikkona seuraamaan statistina kaupunginjohtajan valintaa.
Koko uutinen luettavissa Turun Sanomien verkkosivuilta täällä.