Perussuomalaisten kansanedustaja Vilhelm Junnila ilmoittaa kieltäytyneensä aluevaaliehdokkuudesta. Hyvinvointialueet toimivat valtion budjettirahoituksella, joten eduskunnan ja aluehallinnon välillä vallitsee suora kytkös rahoituksen ja lainsäädännön välillä.

– Olisi eettisesti arveluttavaa toimia päättäjänä molemmilla tasoilla siten, että oikea käsi antaa ja vasen käsi ottaa. Kansalaisen on voitava luottaa päätöksenteon läpinäkyvyyteen ja päättäjän riippumattomuuteen, Vilhelm Junnila painottaa.

Ensimmäiset aluevaalit järjestettiin vuonna 2022 Sanna Marinin hallituksen esittämän sote-uudistuslainsäädännön mukaisesti. Valtaosa lainsäädännöstä on lakisääteistä, joten päättäjien vastuu rajautuu pääosin budjettiteknisiin asioihin.

– Erillisten aluevaalien järjestäminen on täysin tarpeetonta ja juontaa juurensa joidenkin puolueiden aluepoliittiseen protektionismiin, Junnila täräyttää.

Koko uutinen luettavissa Suomen Uutisten verkkosivuilta täällä.