Kirjallinen kysymys koronarajoitusten purkamisesta

Eduskunnan puhemiehelle

Iso-Britannia poisti lähes kaikki koronarajoitukset jo heinäkuun puolivälissä. Tanskassa luovuttiin elokuussa maskipakosta julkisissa liikennevälineissä, eikä aiemmin maaliskuussa käyttöön otettua rokotepassia vaadittu enää valtaosassa palveluita. Syyskuun 10. päivänä Tanska lopetti viimeisetkin rajoitukset, eikä rokotepassia ole sen jälkeen vaadittu yökerhojen ovillakaan. Siten Tanskasta tuli ensimmäinen Pohjoismaa, jossa on palattu normaaliin koronaviruspandemiaa edeltävään aikaan. Aiemmin kesällä myös Islanti poisti maskipakon koko maassa. Ruotsissa rajoituksia on ollut kaiken aikaa vähänlaisesti ja suositustenkin noudattaminen on syyskuussa käytännössä lakannut suuressa osassa maata. 

Tanskan terveysministeri Magnus Heunicke perusteli rajoituksista luopumista sillä, että Tanskan tautitilanne on hallinnassa ja rokotuskattavuus on korkea. Neljä viidesosaa tanskalaisista yli 12- vuotiaista on saanut täyden rokotesarjan. Suomessa 12 vuotta täyttäneestä väestöstä täyden rokotesarjan on saanut noin 63 prosenttia ja ensimmäisen rokoteannoksen on saanut noin 83 prosenttia. 

Täyden rokotesarjan saaneiden osuus on Suomessa Tanskaa alhaisempi. Kuitenkin kesällä julkaistujen englantilais- ja skotlantilaistutkimusten mukaan jo ensimmäinen annos rokotetta suojaa todennäköisesti deltamuunnoksen aiheuttamalta sairaalahoitoa vaativalta koronataudilta. Myös THL:n heinäkuussa julkaistussa tutkimuksessa todetaan, että yhden annoksen antama suoja on jo merkittävä, vaikka se ei aina estä tartuntaa eikä joissain tapauksissa myöskään sairaalahoitoa vaativaa vakavaa koronavirustautia. 

Alhaisemmasta rokotekattavuudesta huolimatta tartuntatilanne ja sairaalakuormitus ovat Tanskassa ja Suomessa käytännössä samoissa lukemissa. Vähäinen sairaalakuormitus tukee edellä mainittujen tutkimuksien lopputulosta ensimmäisen rokotteen antamasta suojasta, ja siksi on perusteltua pikaisesti ryhtyä toimiin rajoitusten purkamiseksi Tanskan esimerkin mukaan. Alun perin rajoituksia perusteltiin riskiryhmien suojaamisella, mutta käytännössä kaikki riskiryhmäläiset ovat halutessaan jo saaneet täyden rokotesarjan. 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin ja millaisella aikataululla hallitus ryhtyy purkamaan kansalaisiin sekä tapahtuma- ja ravintola-alalle kohdistuvia koronarajoituksia? 

Helsingissä 14.9.2021 

Vilhelm Junnila ps 

 

Kommentoi