Kirjallinen kysymys valtioyhtiö Fortumin aikeista kiertää Venäjälle asetettuja pakotteita

Eduskunnan puhemiehelle

Venäjä turvautui keskiviikkona 27. huhtikuuta niin sanottuun kaasuaseeseen, kun Venäjän valtion omistuksessa oleva kaasuyhtiö Gazprom katkaisi maakaasun toimitukset Puolaan ja Bulgariaan. Venäjän tarkoituksena on painostaa muita EU-maita suostumaan Putinin vaatimuksiin maksaa kaasusta ruplissa. Maksun se haluaa yksinomaan ruplissa tukeakseen valuuttaansa, joka on kansainvälisesti suurissa vaikeuksissa. 

Euroopan komissio on aiemmin neuvonut energiayhtiöitä pitäytymään euroissa tai dollareissa, joissa voimassa olevat sopimuksetkin on tehty. Komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen totesi keskiviikkona, ettei energiayhtiöiden pidä taipua Venäjän vaatimuksiin vaan jatkaa tilaustensa maksamista sopimuksiin kirjatuilla valuutoilla. Jäsenvaltiot eivät halua keinotekoisesti tukea ruplaa, minkä lisäksi sanktioilla yritetään saada Venäjä taloudellisesti tilanteeseen, jossa se luopuisi hyökkäyksen jatkamisesta. 

Kuitenkin torstaina 28. huhtikuuta uutisoitiin, että Euroopan suurimmat venäläisen maakaasun ostajat suunnittelevat avaavansa uudet ruplatilit Gazprombankiin Sveitsiin voidakseen jatkaa venäläisen maakaasun ostamista. Ostajien joukossa on myös Suomen valtion enemmistöomisteisen Fortumin tytäryhtiö Uniper. Uniperin päätös alistua Vladimir Putinin sanelemiin ehtoihin rikkoo räikeästi valtioneuvoston aiempaa linjausta siitä, ettei Suomi aio suostua Venäjän sanelemiin sopimusehtoihin vastoin voimassa olevia sopimuksia. Pääministeri Sanna Marin on hyvin selkeäsanaisesti tämän todennut. Valtion pitääkin puuttua kaavailtuun järjestelyyn omistajaohjauksen kautta välittömästi, sillä Fortumin ulko- ja turvallisuuspoliittisestikin röyhkeää ja vaarallista toimintaa ei tule missään olosuhteissa hyväksyä. 

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin valtion omistajaohjaus ryhtyy, kun sen enemmistöomisteinen yhtiö röyhkeästi uhkaa nakertaa länsimaiden asettamia talouspakotteita Venäjälle ja omalta osaltaan mahdollistaa sodan jatkumisen Ukrainassa? 

Helsingissä 4.5.2022 

Vilhelm Junnila ps

 

Eurooppa ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen vastasi kysymykseen 25.5. Vastaus on luettavissa täällä.