(Kuva: SEY Suomen eläinsuojelu ry)

Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä SEY Suomen eläinsuojelu ry:n toiminnan tukemiseen (100 000 euroa)

Eduskunnalle

SEY Suomen eläinsuojelu ry:n tavoitteena on parantaa eläinten kohtelua arjessa tuottamalla ja jakamalla tietoa. Järjestö toimii eläinsuojelukeskustelun vetäjänä ja osallistuu keskusteluun tiedottamalla, tekemällä eläinsuojeluaiheista journalismia ja tuottamalla tietopaketteja eläinten hankinnasta ja pidosta.  

Järjestö vaikuttaa myös tulevien sukupolvien asenteisiin tekemällä kouluvierailuja, ylläpitämällä sähköistä eläintaitokurssia ja tuottamalla oppimateriaalia kouluihin, päiväkoteihin ja kerhoihin. SEY on muun muassa kampanjoinut näkyvästi lisätäkseen ihmisten tietoisuutta ns. kesäkissojen huonosta tilanteesta ja on aktiivisesti ajanut lainsäädännöllisiä muutoksia ongelman korjaamiseksi. Järjestö oli esimerkiksi aktiivisesti tiedottamassa Kissakriisi-kansalaisaloitteesta, joka luovutettiin eduskuntaan elokuussa. 

Valtaosa järjestön rahoituksesta tulee yksityisiltä ihmisiltä lahjoituksina, jäsenmaksuina ja testamentteina. Julkinen rahoitus arvokasta työtä tekeville, pääosin vapaaehtoisvoimin toimiville eläinsuojelujärjestöille on vähäistä tai jopa olematonta. 

Eläinsuojelun merkitys yhteiskunnassa on lisääntynyt voimakkaasti vuosi vuodelta ja rahoituksen varmistaminen turvaa toiminnan jatkuvuuden ja pitkäjänteisyyden. 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 100 000 euroa momentille 30.20.20 SEY Suomen eläinsuojelu ry:n toiminnan tukemiseen. 

Helsingissä 8.10.2021 
Vilhelm Junnila ps