Valeuutinen Amerikan malliin

Joka päivä lehdistössä on artikkeleita, jotka eivät syystä tai toisesta vastaa todellisia tapahtumia. Monet perinteiset julkaisut kertovat sivuillaan julkaisevansa puhdasta faktaa ja rohkaisevat tilaamaan arvokasta journalistista sisältöä. Mediakritiikille on kuitenkin suurempi tarve kuin koskaan.

Yhdysvaltoja koskeva uutisointi on omaa luokkaansa, sillä suurin osa sisällöstä on kärjistettyä, asiayhteydestä irroitettua tai poliittisesti värittynyttä. Suomalainen media lainaa pääsääntöisesti ainoastaan demokraattipuolueeseen sitoutunutta mediaa ja usein viestiä vahvistetaan hienotittelisten ja neutraaliksi esitettyjen asiantuntijoiden kommenteilla.  Annan pitkän esimerkin eiliseltä.

Yhdysvalloissa on syntynyt laajoja mellakoita George Floydin kuoleman seurauksena. Mellakoitsijoiden raivon voi ymmärtää, kun huomioi, että Floyd kuoli poliisin toimesta ja Yhdysvallat on tunnettu etenkin tummaihoisiin kohdistuvasta poliisiväkivallasta ja sosiaalisesta segregaatiosta. Silti on ryhmittymiä, jotka haistavat sekasorron ja alkavat riehua mahdollisuuden tullessa. Tälläkin kertaa rauhanomaiset mielenosoitukset eskaloituivat nopeasti anarkistijärjestöjen pelikentäksi, jossa myös Antifa -niminen järjestö oli osallisena. Tämän johdosta presidentti Donald J. Trump ilmoitti, että järjestö luokitellaan jatkossa terroristijärjestöksi. Nyt jopa Valkoista taloa kohtaan on hyökätty ja pääkaupunki Washington DC:hin on julistettu ulkonaliikkumiskielto.

Ei mennyt kauaa, kun Iltalehti julkaisi uutisen, ettei terroristijärjestöksi luokitteleminen ole asiantuntijoiden mukaan mahdollista. Asiantuntijalausunnon antoi ”oikeusministeriön entinen viranomainen” Mary McCord, joka totesi, ettei laki anna mahdollisuutta luokitella kotimaisia järjestöjä terroristijärjestöiksi. Vaikka Iltalehti viittasi BBC:hin, haastateltiin McCordia alun perin New York Timesiin. McCord arvatenkin viittasi tunnetumpaan ulkomaisen terrorismin FTO-listaan (Foreign terrorist organization list), koska Yhdysvalloissa ei ole lakia kotimaisesta terrorismista. Silti sama lehti kertoi jo 6. huhtikuuta, kuinka valkoista ylivaltaa edustava RIM-järjestö oli luokiteltu terroristijärjestöksi. Koska RIM:n taustahenkilöt toimivat Yhdysvalloissa on ulkoministeriö luokitellut järjestön Specially designated global terrorist eli SDGT-listaan.

Kun RIM lisättiin listalle, kirjoitti Washington Post 30. huhtikuuta, kuinka riittämätöntä tämä oli ja kuinka sen ja kansallisesti toimivan Atomwaffen Division eli AWD-ryhmittymän olisi voinut yhtä hyvin lisätä kansainväliselle terroristilistallekin. Samalla lehti arvosteli Trumpin hallinnon toimia riittämättömäksi. Nyt kun Trump on nostanut vasemmistotaustaisen Antifa-järjestön tikun nokkaan, ei tämä yhtäkkiä olisikaan mahdollista.

– Mikä tahansa yritys tällaiselle määrittelyllä nostattaisi huolia perustuslain ensimmäisen lisäyksen toteutumisesta, McCord kertoi.

Lukijan on hyvä tietää, että Washington Post -lehti ilmestyy alueella, jossa 90,86 prosenttia kansalaisista äänesti demokraatteja viime vaaleissa. Tasapuolisuudesta voidaan mainita lisäksi se, ettei lehti ole koskaan kannattanut republikaania Yhdysvaltain presidentiksi, mutta on avoimesti kannattanut ja suositellut demokraattiehdokasta ainakin yhdeksässä eri vaalissa. New York Times on tukenut demokraattiehdokasta jokaisessa vaalissa vuodesta 1960 saakka. Vuoden 2016 presidentinvaaleissa NYT tuki julkisesti Hillary Clintonia. Näitä lehtiä Suomessa lainataan auliisti lähes kaikkeen Yhdysvaltoihin liittyvässä uutisoinnissa, mutta oheista ei koskaan mainita. Television puolella Cable News Network eli CNN toimii vastaavalla tavalla yksipuolisena äänitorvena.

Mutta kuinka neutraali asiantuntija McCord on? Hän on demokraattipuoluetta edustavan presidentti Barack Obaman nimittämä ja tullut tunnetuksi äärioikeiston arvostelijana. McCord oli mukana presidentti Trumpia vastaan kohdistuneessa Venäjä-tutkinnassa, joka on sittemmin haudattu vähin äänin. Kuvittelisi, että asiantuntijana olisi voitu kuulla asioita valmistelevan kansallisen turvallisuuden ministeriön edustajia, kuin oikeusministeriön virkatehtävät jo jättäneen vastapuolueen henkilöä. Sopivia asiantuntijoita valitsemalla voidaan merkittävästi vaikuttaa lukijaan. Tämänkaltaisen toimintatavan vuoksi on vaikea löytää neutraaleja Yhdysvaltain hallintoa koskettavia artikkeleita.

Iltalehti julkaisi myös kansalaisoikeusjärjestö American Civil Liberties Unionin eli ACLU:n Hina Shamsin kommentin, jossa hän ”tyrmää” Trumpin oikeuden luokitella kotimaisia järjestöjä terroristeiksi. Lukijan on hyvä tietää, että ACLU on vastustanut aiemminkin Yhdysvaltain terrorismilakeja ja kritisoi voimakkaasti, kun Yhdysvallat nitisti Al-Qaidaan kytketyn radikaalin islamistisaarnaaja Anwar al-Awlakin. Vuonna 2018 vuotanut muistio paljasti, että ACLU kannattaa ”kilpailevien arvojen” sananvapauden rajoittamista.

Unionia on muutenkaan vaikea pitää neutraalina tahona, koska se on käynyt taistelua Trumpin hallintoa vastaan välittömästi ääntenlaskennan jälkeen ja on jatkuvasti uhannut erilaisilla oikeudenkäynneillä. Samaa voi sanoa professori Carl Tobiaksesta, joka on kunnostautunut antamaan kriittisiä lausuntoja ja mielipidekirjoituksia kaikesta republikaaneihin liittyvästä. Tobias on reilun vuosikymmenen käynyt taistelua erityisesti oikeusoppineiden virojen täytössä. Tilanne on vähän sama kuin kysyisi vasemmistoprofessorilta asiantuntijalausuntoa kokoomuksen talouspolitiikasta tai vihreältä aktivistilta kantaa perussuomalaisten maahanmuuttopolitiikkaan.

Entä sitten se Antifa? Iltalehden uutisesta saattoi saada kuvan, että Antifa vaikuttaa lakien ja oikeuksien mukaan toimivalta riemukkaalta ryhmältä. Moni kansalainen kuitenkin muistaa itsenäisyyspäivänä tuhotut Helsingin kadut tai Tampereella jopa hevosia vastaan suunnatut ”kiakkovierasjuhlat”. Silloinkin etulinjassa liehuivat anarkistien punamustat liput ja A-logot, kuten Iltalehden Solmu Salminen on kertonut. Eilinen uutinen ei maininnut, että Suomessakin Antifa on – suojelupoliisin toimesta – listattu yhdeksi turvallisuutta uhkaavaksi ryhmittymäksi. Vielä joulukuussa Iltalehti kirjoitti, että ”punamustien lippujen symboloima aate oikeuttaa kannattajansa pahoinpitelemään, tuhopolttamaan ja rikkomaan”. Nyt julkaistussa artikkelissa mainitaan vienosti heidän vain vastustavan fasismia ja rasismia.

Toisinaan myös verorahoitteisella Yleisradiolla on haasteita, kuten joulukuussa, kun se puolusti demokraattien presidenttiehdokkaaksi hamuavaa Joe Bidenia ja haukkui Trumpin kampanjasivuston levittävän väärää informaatiota:

”…sivustolla sen sijaan esitetään useaan otteeseen virheelliseksi todistettu väite siitä, että demokraattien Biden olisi painostanut Ukrainan johtoa erottamaan huippusyyttäjänsä. Näin väitetään tapahtuneen, koska syyttäjä oli aloittanut tutkinnan sijoitusyrityksestä, joka oli nimittänyt Bidenin pojan hallitukseensa.”

Pyysin silloin oikaisua, koska arvostettu Wall Street Journal oli jo julkaissut videohaastattelun, jossa Biden itse kertoo ja naureskelee, kuinka painosti Ukrainan erottamaan syyttäjän. Lähetin tämän videon myös Ylelle. Voiko tämän aukottomampaa todistetta olla olemassa?

Kuitenkin Yleisradion sisältöpäällikkö Hannu Särkkä vastasi, että julkaisijana vastuu on Ylen, mutta ”Emme näe jutussa asiavirheitä” ja lähetti minulle todisteeksi kolme linkkiä, jotka johtivat edellä mainittujen Washington Postin, New York Timesin ja CNN:n sivuille. Olipas yllättävää. On aika hämmentävää, että uutisia todistetaan nykyään oikeaksi luomalla samanmielisten lähteiden ketju uutisia, jotka ”ristiintodistavat” toistensa puolesta, vaikka alkuperäisessä jutussa olisi totuutta säästelty.

Opetus on se, että luotettavaksi koetut yhteiskunnalliset tahot ja mediat voivat aivan yhtä hyvin luoda valeuutisia kuin kaikenmoiset Putinin trollitkin. Nykymaailmassa on tervettä suhtautua kriittisesti luettuun ja uskaltaa aidosti kyseenalaistaa. Amerikkalainen unelma on kahtiajakautunut, mutta meilläkin liikutaan samaan suuntaan.

 

Kommentoi