(Kuva: Soppakanuuna, wikipedia)
Harry ”Hjallis” Harkimon ero Kokoomuksesta kirvoitti entisen puolueensa ja lehdistön puntaroimaan hänen persoonaansa siinä määrin, että varsinainen asia on vaarassa unohtua. Harkimon pääviesti oli, etteivät ihmiset enää tunne voivansa vaikuttaa itseään koskeviin päätöksiin. Uskon, että enemmistö kansalaisista jakaa tämän huolenaiheen. Valitettavasti vanhojen puolueiden edustajat suhtautuivat viestiin yllättävän ylimielisesti ja kokivat helpommaksi iskeä suoraan persoonaan ja arvostella Harkimoa ties miksi yksinpurjehtijaksi ja yhteistyökyvyttömäksi henkilöksi.
Kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo kiirehti julistamaan, että kaikesta huolimatta heillä päätetään asioista yhdessä. Jos tämä pitäisi paikkansa, tuskin sitä näyttävästi erikseen korostettaisiin. Asioihin perehtyneet ymmärtävät, että varsinainen päätösvalta jakaantuu puolueiden puheenjohtajille ja ministerivaliokunnan vastuulle. Eduskuntaryhmien rooli keskeisissä asioissa on valitettavan usein toimia vain kumileimasimena. Tästä Orpo tuskin haluaa laajempaa keskustelua.
Harkimon ”Liike nyt” esittääkin rakentavansa alustan vuorovaikutukselle, joka vähentäisi aatteiden ja vanhakantaisten rakenteiden merkitystä. Oli ”Hjalliksesta” mitä mieltä tahansa niin tässä asiassa häntä kannattaa kuunnella. Poliittisen keskustelun alustana liikkeellä on potentiaalia. Edellinen keskustelunavaus tuli perussuomalaisia lähellä olevasta liikkeestä Hommaforumin vaikutuksella. Toisaalta Harkimon liike ilmoittaa ilmastonmuutoksen keskeiseksi huolenaiheeksi ja pitävänsä jokaisesta huolta. Tällaiset teemat eivät vaikuta kummoiselta vaihtoehdolta vanhoihin puolueisiin verrattuna. Uudet viestintäkanavat eivät ole haaste pelkästään vanhoille puolueorganisaatoille vaan myös perinteisen median edustajilla on ollut vaikeuksia suhtautua uuteen kehitykseen. Rooli vallan vahtikoirana onkin saanut syvempiä ja arveluttavampia merkityksiä.
Lähes välittömästi Harkimon lehdistötilaisuuden jälkeen Ben Zyskowicz ilmoitti olevansa huolissaan, että nyt Antti Rinteestä (sd.) saattaa tulla pääministeri. Suunniteltu liike, jolla keskustelun kääntäminen ikävistä ja kansalaisia arveluttavista asioista saatiin helposti puolueen kannatusta kasvattavaan ”pääministerikilpailuun”. Kannattaa kuitenkin huomioida, että Paavo Lipposen aikakaudesta alkaen SDP:n politiikka ei ole juuri mitenkään eronnut Kokoomuksen vastaavasta. Kysymys ei ole siitä, että sosialidemokraatit olisivat muuttuneet oikeistolaisemmaksi vaan siitä, että Orpon ja muutaman aiemman puheenjohtajan johdolla Kokoomuksen tekemää politiikkaa ei ole erottanut sosialidemokratiasta. Samanlaista kehitys on Tanskaa lukuun ottamatta ollut muissakin Pohjoismaissa. Markkinatalouden kannattajat ovat vuosia kokeneet jääneensä alakynteen velanottoon ja sosiaaliperusteiseen maahanmuuttoon liberaalisesti suhtautuvassa, vihervasemmistolaista perhepolitiikkaa tekevässä ja ”Sari-sairaanhoitajasta” huolissaan olevassa puolueessa. Markkinatalouden kannattajat ovat aiheesta huolissaan ja sen vuoksi ainakin taloudellisesti riippumaton Harkimo on valmis ottamaan riskin kantaakseen.
Kokoomuksen verkkouutisissa olevassa Orpon haastattelussa nostetaan esiin Harkimon venäjäyhteydet, joka vaikuttaa läpinäkyvältä lokaamiskeinolta, koska tähän saakka niitä ei ole ongelmaksi koettu. Suomessa on kaksi käytössä olevaa keinoa vaikuttaa ihmisen uskottavuuteen, ensimmäinen on rasismi ja toinen on Venäjä. Jos Harkimon venäjäyhteydet olisivat oikea ongelma, ei venäjäntaitoisesta Kai Mykkäsestä olisi koskaan tullut ministeriä. Hän on sentään ollut pankkitehtävissä Pietarissa ja kävi arveluttavan Aleksanteri-instituutin maisterikoulua. Harkimo sai edellisissä eduskuntavaaleissa yli kaksi kertaa enemmän ääniä kuin ministeri Mykkänen. Ironian huipentumana Mykkänen kirjoitti Twitterissä kannattavansa kaikkia uuden liikkeen periaatteita.
Harkimon liikkeellä näyttää olevan pitkäntähtäimen suunnitelma. Vetoamalla sitoutumattomuuteen siihen saadaan mukaan ihmisiä kaikista puolueista ja kun joukkovoima kasvaa, on vain ajan kysymys, koska ryhmittymä rekisteröidään ja se alkaa asettaa ehdokkaita yleisiin vaaleihin. Tätä sosialidemokratiaan ja ”Pro business” -ajattelutapaan urautunut Orpo ja muut vanhojen puolueiden edustajat pelkäävät. Orpolla on muitakin ongelmia kuin Harkimo. Esimerkiksi Jan Vapaavuori, Susanna Koski, Wille Rydman ja Elina Lepomäki ovat osoittaneet kykynsä itsenäiseen ajatteluun.
Kaikenlainen tuuletus ummehtuneita rakenteita kohtaan on tervetullutta. Hjallista kannattaa kuunnella, sillä jokerikortti on vielä käyttämättä. Valitettavasti kuitenkin näyttää siltä, että Hjalliksen vaihtoehto on muuttumassa yltiöliberaaliksi hötöksi. Liikkeen äänitorvena toimii Mikael Jungner ja innoituksensa se liike suinkaan saa keltaliiveistä, vaan Emmanuel Macronista. Mahdollisuus näyttää menneen.