Rannikkoseutu kirjoitti (20.3) joka talven kestoaiheesta eli talvikunnossapidosta. Kirjoituksessa mainittiin, että ainahan voi valittaa. Mutta kuunteleeko kukaan? Ja jos kuuntelee, niin miksi talvi yllättää jälleen ensi vuonna?
 
Tänä talvena resurssien ylärajoilla toimiville lumenauraajille ovat ylityöt tulleet tutuiksi. Palvelualttiudesta voidaan hyvinkin antaa kiitettävä, vaikka kaikkia kiinteistöveron maksajia ei palvelutaso ole aina miellyttänyt. Kiireellisyysluokituksen alapäässä olevien kokoojakatujen auraus edellyttäisi urakkasopimusten laajentamista ja laatujärjestelmien tarkastelua. Syytä olisi.
 
Valitusten kohteena ovat katujen lisäksi jalkakäytävät, joiden kunnossapitovastuu on… niin, kenellä? Monet eivät ole tulleet ajatelleeksi, että vastuun kantavat jalkakäytävän puolella olevien kotien asukkaat. Kunnossapitolain perusteella joutuu jalkakäytävän puolella asuva leskirouva lumitöihin, mutta toisella puolen katua asuva voi katsoa operaatiota ikkunasta, vaikka samaa katua käyttäisikin.
 
Lehti toteaa, että valittamisen sijaan voisimme miettiä miten parantaa. Olen samaa mieltä ja esitän miten kaupunki voisi ratkaista asian ja ehkäistä samalla liukastumisista aiheutuvia kustannuksia – jos haluaa. Kunnossapitolain 8 §:n 1 momentin mukaan kunnalla on oikeus ottaa kokonaan tai osittain tontin omistajalle kuuluvia kunnossapitotehtäviä huolehtiakseen. Useassa kunnassa on näin toimittu ja saatu asukas tyytyväiseksi. Tällä hetkellä asukkaat mummosta vaariin vastaavat talkoovoimin 32 000 m2:stä jalkakäytävää.
 
Keskustan ulkopuolisten jalkakäytävien hoitamisen kustannukset olisivat 59 000 euroa ja keskustan 91 000 euroa. Toteutus olisi järkevää tehdä portaittain aloittaen keskustan ulkopuolelta, jotta erityisesti keskustassa toimivat paikalliset yrittäjät voitaisiin huomioida ja saattaa osaksi kokonaisuutta. Keskusta-alue on kalliimpaa hoitaa, koska lumi on kuljetettava pois ja liukkaudentorjunnassa noudatetaan korkeampaa laatutasoa. Muutaman lonkkaleikkauksen hintaan nähden tämä ei tunnu kohtuuttomalta.
 
Edullisin ratkaisu olisi liittää palveluseteli seniorikorttiin, jota voisi käyttää paikallisilta yrittäjiltä hankittavaan kunnossapitopalveluun. Siten ainakin ikääntyvät ja vajaakuntoiset voitaisiin asianmukaisesti huomioida ja palvelua laajentaa muihinkin talonmiespalveluihin. Naantalin ainoa kasvava ikäryhmä koostuu yli 65-vuotiaista, joiden toiveena on asua omassa kodissa mahdollisimman pitkään. Luodaan sille mahdollisuus.