Nousiaisten kuntapäättäjät kertoivat (V-SS 1.3) kuntansa vesikriisin hoidon sujuneen mallikkaasti. En usko, että missään muualla voitaisiin tuolla tavoin taputtaa toisiaan olkapäille sen jälkeen, kun asukkaat kärsivät epidemian kourissa melkein kuukauden päivät.
Terveysviranomaisten mukaan useat sadat ihmiset sairastuivat vatsatautiin ja vesijohtoverkoston tehoklooraus aloitettiin hyvin myöhään poikkeustilan alkamisen jälkeen. Vedenkeittokehotuksesta voitiin luopua vasta helmikuun loppupuolella.
Päättäjät ilmaisivat tyytyväisyytensä myös tiedottamisen sujuvuuteen. Kun talkooväki joutuu ottamaan vastuuta kriisin hoidosta, on jossakin kohtaa komentoketjua vuotanut muutakin kuin vettä. Kriisi ja sen hoito sai valtavasti negatiivista julkisuutta, joka on omiaan rapauttamaan luottamusta kunnan toimintaan.
Nousiainen tarvitsee nyt kaiken mahdollisen tuen selvitäkseen kunnialla jälkipyykistä.