Helsingin Sanomien (11.5) mukaan puolueiden erot piirtyvät niiden vaaliohjelmissa. Lehden mukaan asiantuntemuksessa kärkeen nousevat perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien ohjelmat.

Maamme päälehden mukaan Kokoomuksen ohjelma sen sijaan sisältää piirroksia, kuvia ja tikkukirjaimia. Kannatusta halutaan hakea poliittisella liirumlaarumilla – cheerleading-hengessä. Kokoomus lupaa ottaa EU-mörköä sarvista ja hehkuttaa, että parempi Eurooppa syntyy ainoastaan tekemällä. Mitä ja millä keinoilla, sitä puolue ei tähdennä.

Ääniä haetaan siis lähinnä mielikuvaharjoituksella: tule mukaan ja olet voittaja. Keinoja tai sitä, mitä tuo pikavoitto pitää sisällään ei yksilöidä. Todennäköisesti luvassa on lisää lainoja ja vastuita muualle Eurooppaan ja lisää liittovaltiokehitystä. Ilkeäähän tätä olisi suoraan kansalle kertoa.

Vaalikoneista todelliset tarkoitusperät sentään selviävät.

Helsingin Sanomien mukaan perussuomalaisissa ja kristillisdemokraateissa on kuitenkin hahmotettu mikä kuuluu EU:n toimivaltaan ja mikä ei. Lehti mainitsee, että Sampo Terho (ps) ja Sari Essayah (kd) ovat todennäköisesti olleet vahvasti mukana ohjelman kirjoittamisessa. Voisi odottaa, että pääministeripuolue Kokoomuksella olisi myös asiaosaaminen hallussa, mutta ontot linjaukset näyttävät tulevan mainostoimiston välityksellä.

Eurovaaleissa päävaihtoehtoina ovat Perussuomalaisten ammattimainen ja kriittinen linja ja Kokoomuksen mielikuviin perustuva cheerleading eli Wikipedian mukaan tanssia, hyppyjä, akrobatiaa ja kannustushuutoja.

Lue Helsingin Sanomien artikkeli ja mieti saatko mitä tilaat.

Äänesi on kallis, käytä se oikein. Hyvää äitienpäivää.

 

Helsingin Sanomien artikkelin voit lukea täällä:

http://www.hs.fi/kotimaa/a1399694057692?jako=5aa89de1bc3c1e4b25d89f870c7998c7

Wikipedia:

http://fi.wikipedia.org/wiki/Cheerleading