Schengen-sopimuksen mukainen vapaa liikkuvuus tarkoittaa käytännössä, että kuka tahansa EU:n sisärajoilla liikkuva henkilö voi tulla ja mennä mielensä mukaan.

Vapaa liikkuvuus kiteytyy seuraavaan kysymykseen.

Kuinka suuri vaiva olisi näyttää matkustusasiakirjoja viranomaiselle tai lukulaitteelle, jotta voi todentaa olevansa laillisella asialla ja jatkaa sitten matkaansa?

Monet puolustavat nykytilaa ihmisoikeuksilla, mutta oikeasti kysymys on enemmän immateriaalisesta unelmasta ja kaipuusta säilyttää raami liittovaltiokehitykselle. En ole koskaan ymmärtänyt perusteluja sille, että tarkoituksella luodaan rikollisuudelle vapaa tila toimia.

Käytännössä vapaasta liikkuvuudesta hyötyvät rikolliset, terroristit ja laittomat siirtolaiset, koska heidän ei tarvitse muuta kuin järjestää matka ja pistää askelta toisen eteen. Patonki kärähtää, kun ulkorajalla sanotaan #refugeeswelcome ja sisärajoilla toivotetaan #bonvoyage.

Luomalla laittomalle siirtolaisuudelle laillisia väyliä vapauden nimissä on ongelmia siirretty lähemmäs Eurooppaa. Schengen-sopimuksesta pitää luopua, kuten Saksa on jo väliaikaisesti joutunut tekemään ja Ranska teki viime perjantain jälkeen. Nykytilanteessa afganistanilainen Yussuf voi saapua Kreikkaan turvapaikanhakijana ja jatkaa sieltä Suomeen kenenkään estämättä tai tietämättä hänen liikkeistään. Vastaavasti me, hyvä lukija, emme voi matkustaa hänen kotimaahansa tuosta vain, vaan meidän on hankittava asianmukaiset matkustusasiakirjat.

Sopii miettiä keiden tarkoitusperiä vapaan liikkuvuuden säädökset hyödyttävät.

Kommentit