Muuan ystäväni totesi, että paikalliset päättäjät elävät arjessa, mutta lakeja säätävässä eduskunnassa ja sinne pyrkivien osalta todellisuus on kuin toisesta maailmasta. Hänen sanomaa kannattaa miettiä.

Eduskunnassa tehdään parhaillaan suuria päätöksiä ja keväällä yhä useampi hamuaa osaksi elähtänyttä päätöksentekokulttuuria tiedostamatta mihin on ryhtymässä. Muutosta ei tule jos päättäjä alistuu osaksi valtakoneistoa, unohtaa kansalaisten huolet ja lopuksi tinkii periaatteistaan.

Lainsäädännön muuttaminen ja päätöksenteko perustuvat valitettavan usein poliittiseen arvovaltaan. Hyviäkin ehdotuksia vastustetaan, jos ne tulevat vääriltä porukoilta. Näin vakavassa taloustilanteessa poliitikkojen pitää katsoa peiliin.  Kansalla on hätä, mutta meillä puhutaan suklaasta, homoista, paskalaista ja biotaloudesta.

Näilläkö Suomen tulevaisuutta rakennetaan?

Työttömiä on useita satoja tuhansia, koska lainsäädännöllä on työnteko ja yrittäminen tehty kannattamattomaksi. Teollisuuden kilpailukyky on verotuksella tuhottu, eikä yrityksiin kohdistuvalle sääntelylle loppua näy. Yhteiskunnan eliitti ehdottaa maahanmuuton lisäämistä, vaikka tämä leikkaisi suomalaisen duunarin tilinauhaa. Kasvavien kulujen lisäksi saisimme Ruotsin lieveilmiöt bonuksena päälle.  Autuaasti on unohdettu kriisimaiden tukipaketit, joissa luotot siirrettiin pankeilta veronmaksajille. Tämän jälkeen kuntauudistus karahti karille, eläkeikää nostettiin ja soteuudistuksella viedään loputkin kansalaista lähellä olevat palvelut ja niihin liittyvä päätösvalta. Myös liikkuva poliisi lakkautettiin, puolustusvoimilta leikattiin ja kun mikään ei riittänyt, napattiin lapsilisistä lisää.

Ja vielä on ”kesää” jäljellä.

Meillä on sodanjälkeisen historian surkein hallitus, jonka ministeriöistä on tapahtunut joukkopako. Pääministeri, valtiovarainministeri ja joukko muita ministereitä ovat nostaneet kytkintä. Useampi puolue on kokonaan jättänyt hallituksen kauden kuluessa. Samaan hengenvetoon päätöksenteosta ja Suomen suunnasta vastuussa olleet poliitikot kailottavat lehtien palstoilla vastuunkannosta.

Arkirealismi on jo kauan sitten unohtunut. Ei kansalaisia kiinnosta lausunnot siitä kuinka Suomi tarvitsee tiettyä poliittista ryhmittymää. Puolueiden vastuulla on kertoa miksi kansa tarvitsee heitä.

Kaiken tämän kurjuuden keskellä olettaisi opposition tuovan vaihtoehtojaan esille. Valtaapitävien puolueiden toiminta on ollut sitä luokkaa, että ihme kun ei kansa kapinoi. Tässäkin tilanteessa pääoppositiopuolue Perussuomalaiset on menettänyt kannatuksestaan jopa neljänneksen viime eduskuntavaaleista, joka lienee historiallista.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä kertoi viikko sitten touhukkaan puheenjohtaja Jari Lindströmin suulla, että meillä on vaihtoehto.  Pitää paikkansa, mutta miksi sisällöstä vaietaan, miksei viestiä – vaihtoehdon sisältöä kerrota suurelle yleisölle? Puolueen puheenjohtaja Timo Soini julisti tänään, että ”meillä on oma linja ja oma työ, pitkät piuhat ja sulakkeet, syyllistä ei kaivata vaan Lahtista ja konekivääriä”.

Jos ja kun vaihtoehtoja on, niin miksi niistä ei puhuta?

Vanha sanonta kuuluu, että asia on sitä miltä näyttää. Vaihtoehto ei riitä, jos sitä ei kyetä esittämään, kuten tuoreimmasta gallupista voimme päätellä. Itsetyytyväisyyteen ei ole varaa, kuten presidentinvaaleista, kunnallisvaaleista ja eurovaaleista muistamme. Konekivääri ei toimi silloin, kun tarvitaan tarkka-ampujaa. Rekyyliin on totuttava ja homma saatava teloille.

Suomi tarpoo yhä syvemmällä suossa ja samaan aikaan eduskunta kiistelee soidensuojelusta ja biotaloudesta eli hyvin kaukana ihmisen arjesta ja tarvittavista uudistuksista. Kansalta loppuvat vaihtoehdot, jos pääoppositiopuolue ei saa viestiään läpi. Vaikeina aikoina on unohdettava poliittiset arvovaltakysymykset ja tarkasteltava asioita objektiivisesti. Kaikki alkaa meistä itsestämme ja ensimmäiseksi on katsottava peiliin. Kukaan ei ole niin mahtava, että voisi vain katsoa sen läpi ja unohtaa oman vastuunsa. Todellisuus heijastuu siitä peilistä, joka pukinkontista tänä jouluna pilkottaa.

Eilen illalla kuulin ystäväni sukulaisesta, joka oli saanut pienen aivoinfarktin. Hädässä hän oli soittanut ambulanssin, koska ajatteli, ettei aikaa ole tuhlattavaksi. Ambulanssi saapui ja pelastushenkilökunta teki analyysin, ettei potilasta oteta kyytiin. Perusteluna oli, että reissun osoittautuessa tarpeettomaksi, on se arvioitu väärin ja he menettäisivät kyytirahat. Ambulanssi palasi tyhjin toimin, jotta sai palkkionsa. Kuukautta myöhemmin aivoissa diagnosoitiin suppea-alainen infarkti.

Hengenvaara uhkaa koko Suomea, jos kansalaisen arjesta näin etäännytään.

Silloin ei peili riitä, vaan ruoskaan on tartuttava.