Periaatepäätös kansalliskielistrategiasta annettiin joulukuussa. Eilen kansanedustajille saapui tiedonanto itsensä pääministerin allekirjoittamana. Saatekirjeen ensimmäisessä suomenkielisessä lauseessa on kirjoitusvirhe, joka kuvastaa koko projektin laatua ja sitä mistä oikeasti on kysymys. Todellisuudessa tämäkin julkaisu on saapunut valtioneuvoston kansliasta ja pääsihteeri Paulina Tallrothin rulokaapista.

Strategiaa voisi verrata tilanteeseen, jossa Perussuomalaiset saisivat yksin tehdä periaateohjelman Suomen linjanvedoista EU -politiikassa tai maahanmuutossa.

Tässä 74 -sivuisessa julkaisussa keskitytään lähes yksinomaan 5 prosentin kielivähemmistön aseman kohentamiseen Suomessa, vaikka tilanne on jo täysin poikkeuksellinen muuhun maailmaan verrattuna. Kansalliskielen asemaa näin pienellä vähemmistökielellä ei ole naapurivaltioillakaan ja voisi kuvitella, että kansalliskielistrategia keskittyisi etenkin suomen kieleen. Suomea äidinkielenään puhuu noin 90 prosenttia kansasta ja ruotsia noin 5 prosenttia, mutta mihin kansalliskielistrategia keskittyykään? Ruotsin kieleen. Ruotsi on muuten yksikielinen maa, vaikka suomenkielisiä on siellä vastaava määrä kuin ruotsinkielisiä suomalaisia täällä.

Mitä sivulta 27 löytyykään?

”Kansalliskielten, suomen ja ruotsin, tosiasiallinen kielellinen yhdenvertaisuus edellyttää eräissä tapauksissa erityisjärjestelyjä vähemmän käytetyn kieliryhmän kielellisten oikeuksien turvaamiseksi”

– Yhdenvertaisuutta halutaan siis luoda kahden kieliryhmän välille, jotka eivät ole lainkaan vertailukelpoisia kooltaan ja käytettävyydeltään. Erityisjärjestelyt koskevat tietysti erilaisten etujen luomisesta ruotsinkielisille, sen sijaan, että 5 prosentin kielivähemmistö olisi vähemmistökielenä, kuten Ruotsissa. Erityisjärjestelyjä pönkittääkseen on työryhmä huolella valittu ja ryhmä koostuu äidinkieleltään ruotsinkielisistä ja pakkoruotsimyönteisistä jäsenistä. Asiantuntijajäsenenä on Svenska Finlands folktinget, joka ajaa yksinomaan ruotsinkielisten etua.

Folktingetin rooli onkin suuri. Järjestö asetti vuonna 2010 johtoryhmän, joka lainasi Ahtisaaren nimeä ja laati toimintaohjelman, jossa oli 25 konkreettista etuihin liittyvää  ehdotusta, joista osa on jo toteutettu. Nyt työ halutaan päätökseen. Samalla valtion talousarviossa järjestölle lisättiin tukea alkuperäiseen esitykseen nähden. Sinä maksat.

Sivulla 10 avataan hieman kielihistoriaa, mutta oleellinen jätetään kertomatta ja maalataan mielikuvia perusoikeuksista. Lainsäädäntö runtattiin keinotekoisesti nykyisen kaltaiseksi vajaa 50 vuotta sitten, joten 200 vuoden takaisella tilanteella ei oikein faktuaalista keskustelua saa aikaiseksi.

Vaikuttaakin siltä, että RKP on ostettu hallituksen JEES -porukaksi lupaamalla ummet ja lammet kielipolitiikassa. Kansalliskielistrategia ei perustu asiantuntevuuteen vaan on RKP:n edunvalvontaohjelma. Härskiydellä ei ole mitään rajaa.

Muutamia poimintoja;

”Suomen kieltä ei käytetä virallisena kielenä missään muussa maassa”

– Juuri tämän vuoksi pitää opiskella niitä kieliä, joita maailmalla puhutaan. Ruotsin kieli ei ole valtakieli, vaikka sillä Ruotsissa, Suomessa ja Ahvenanmaalla on virallisen kielen asema.

Yhteiskunnalliset hyödyt, sivu 13:

”Suomen virallinen kaksikielisyys tuo yhteiskunnalle muun muassa historiallis-kulttuurisia, oikeudellisia ja taloudellisia hyötyjä”

– Asiaa ei ole mitenkään perusteltu. Etenkin kaksi viimeistä kohtaa saavat hymyilemään.

Yksilötason hyödyt, sivu 14:

”Kansalaiset hyötyvät monin tavoin Suomen kaksikielisyydestä ja siitä, että molempia kieliä käytetään yhteiskunnassa”

– Silti kansalaiset ovat ilmeisesti niin tyhmiä, että heidät on pakotettava lukemaan ruotsin kieltä muiden kielten sijasta.

”Ruotsinkielisiä on määrällisesti lähes yhtä paljon kuin 1880-luvulla”

– Tosiasiassa suhteellinen osuus on romahtanut ja sadoissa kunnissa ruotsinkielisten määrä on prosentin luokkaa. Esimerkiksi Varsinais-Suomen Tarvasjoella asuu enää 6 ruotsinkielistä.

”On kuitenkin mahdotonta arvioida, mitä kieltä tai kieliä yksilö tulevaisuudessa mahdollisesti tarvitsee”

– Arvio tuntuu silti olevan mahdollista toteuttaa ruotsin kielen kohdalla siltä osin, kuin sitä vapaan kielivalinnan sijasta opetetaan pakolla lopuille 95 prosentille Suomen kansasta, jotka eivät ole ruotsinkielisiä.

”On luonnollista, että yhteisten arvojen ylläpitäminen maksaa. Arvoille ei tule asettaa yksilöityä hintaa”

– Tällä samalla perusteella ihan kaikkia asioita voi perustella silloin kun aletaan rahasta puhumaan. Valtiontalous sakkaa ja silloin pitää etsiä säästöjä. Kustannukset ovat todennäköisesti miljardiluokkaa. Erikoisista eduista pitää karsia ensimmäisenä, eikä tämä ole mielipideasia vaan voimme verrata muihin valtioihin.

Suomi on ruotsalainen, sanoi Yleisradio.