– Mikään asia ei saisi olla niin pyhä, että muutoksien mahdollisuutta ei voitaisi ainakin selvittää, totesi oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (rkp) Turun Sanomissa 14. huhtikuuta viitatessaan oikeuslaitoksen täysremonttiin.
Kuitenkin pakkoruotsin ja kaksikielisyyden kustannusten selvittäminen on oikeusministerille ja ruotsalaiselle eduskuntaryhmälle pyhä. Heillä on nyt mahdollisuus osoittaa, että kaikkea voidaan selvittää, kun kansalaisaloite ruotsin kielen valinnaisuudesta kaikilla kouluasteilla jätettiin eduskunnalle.
Kielivapauden vastustaminen ruotsinkielisten säätiöiden tuella on jo nyt saavuttanut suorastaan koomisia piirteitä. Henrikssonin mielestä kilpailukyky heikkenisi (HS 11.8.2013) pakkoruotsin poistamalla, vaikka Elinkeinoelämän Keskusliiton mukaan (1.6.2010) kävisi päinvastoin. EK toteaa kansainvälistyvässä työelämässä tarvittavan yhä useampia kieliä. Uusin käänne on Folktingetin ilmoitus (TS 7.3.2014) monikielisyyden puolustamisesta. Kaksikielisyydellä ja pakollisella ruotsilla ei tosin tavoitteeseen päästä, sillä monikielisyys ja monipuolinen kielitaito edellyttävät vapautta opiskella muitakin kieliä kuin pakollista ruotsia alakoulusta yliopistoon.
Pakkoruotsia perustellaan virheellisellä perustuslain tulkinnalla. Perustuslain 17 §:n mukaan Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Perustuslaissa ei edellytetä äidinkieleltään suomenkielisten pakottamista ruotsin opiskeluun, eikä päinvastoin. Ruotsin pakollisuudesta säädetään perusopetuslaissa ja muissa opetusalan laeissa. Usein mainittua historiallista ja kulttuurista yhteyttä pakkoruotsiin ei ole, sillä kaikille pakollinen ruotsi tuli perusopetuslakiin vasta vuonna 1968.
Suomessa äidinkieleltään suomenkielisiä on 90 %, ruotsinkielisiä 5 % ja loput muita kielivähemmistöjä. Ei ole perusteltavissa, että yhden ruotsinkielisen palvelemiseksi lähes kaksikymmentä äidinkieleltään suomenkielistä pakotetaan opiskelemaan ruotsia alakoulusta yliopistoon. Kaiken lisäksi oppimistulokset osoittavat, ettei pakko takaa kummoistakaan kielitaitoa (Åsa Palviainen, 2011).
Heikosti motivoituneiden oppilaiden pakottaminen ruotsin opiskeluun syö myös aineetonta pääomaa. Kansalaisaloitteen esittämällä valinnaisuudella Suomeen jää riittävästi tasokkaita ruotsin osaajia ja samalla yleinen kielitaito monipuolistuisi. Nykyisellään suurin osa nuorista omaksuu äidinkielen lisäksi vain englannin ja huonosti ruotsia. Ruotsin kielen pakollisuus vähentää muiden kielten opiskelua ja omaksumista. Pakkoruotsi on kallis este monipuoliselle kielitaidolle.
Henkisestä ja taloudellisesta taakasta on korkea aika päästä eroon. Mikään asia ei saisi olla niin pyhä, että muutoksien mahdollisuutta ei voitaisi ainakin selvittää.
