Maaseudun tuvissa ihmetellään kuinka erilaista arkea päättäjät elävät. Samaan aikaan kun pääministeri Juha Sipilä (kesk.) peräänkuulutti entistä kunnianhimoisempaa ilmastopolitiikkaa Brysselissä, moni maalaistalo Varsinais-Suomessa peittyi kauniiseen lumivaippaan. Kantaverkkoyhtiö Fingrid mittasi energian kokonaiskulutukseksi noin 13 000 megawattia. Tuvat lämpenivät perinteisen puun ohella yhteistuotannolla, joka toimi ydinvoiman, vesivoiman ja fossiilisten polttoaineiden varassa.
Sipilä ja muut päättäjät voivat haluta Suomesta ilmastotaistelun suurvallan, mutta vaihtoehtoina esitetyistä aurinko- ja tuulienergiasta ei ole pelastajaksi edes pikkupakkasilla. Sipilän maalatessa visioita hiilisieppareista, tuotettiin tuulienergialla 30 megawattia ja aurinkoenergialla 0 MW. Sähkön pörssihintakin on ollut viime päivät ennätyslukemissa. Jos ei sähköauton akunlataaja laskusta lämpene, niin polttomoottoriauton omistaja voi tehdystä politiikasta ylikuumentua. Maaseudulla on tapana sanoa, että kyllä routa porsaan kotiin ajaa.
Tuntuu historiattomalta, että erittäin lyhyellä aikavälillä trendikkäästi ripustaudutaan jonkun tietyn teknologian kaikkivoipaisuuteen. Mittavien investointien jälkeen voi käteen jäädä vanhettunutta teknologiaa, kuten valtionyhtiöiden seikkailuista muistamme. Sonera sijoitti aikanaan 4,3 miljardia euroa kolmannen sukupolven matkapuhelinverkkolupiin, jotka vanhentuivat muutamassa vuodessa. Päättäjien hyväkään tahto ei estä teknologista kehitystä ja suhteellisuudentaju on hyvä säilyttää.