Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä Lounais-Suomen Partiopiiri ry:lle alueellisen partiotoiminnan tukemiseen (50 000 euroa)

Eduskunnalle

Partioliike on perinteinen nuorisoliike, jonka tarkoituksena on kasvattaa lapsista ja nuorista vastuuntuntoisia kansalaisia. Partiotoiminta sopii niin lapsille, teineille kuin aikuisillekin sekä opettaa yhteisöllisyyttä ja kaverihenkeä. Partion ydintoimiin kuuluvat erilaiset leiritapahtumat sekä luonnossa kulkeminen ja luontotietoisuus. Kaupungistuvassa yhteiskunnassa partio voi olla monille lapsille ensimmäinen kosketus metsään sekä alkukipinä elinikäisen eräharrastuksen syntymisessä. On erittäin tärkeää, että myös tulevat sukupolvet tuntevat Suomen metsien ja erämaiden kauneuden ja arvon, ja omakohtainen kokemus on tunnetusti tehokkaimpia opettajia. 

Lounais-Suomen Partiopiiri ry on Suomen yksi suurimmista partiopiireistä. Piiri koostuu noin 140 lippukunnasta, joissa on yhteensä yli 11 000 jäsentä. Partiopiirin tärkein tehtävä on tukea piirin alueella toimivien lippukuntien toimintaa, jotta kaikilla halukkailla olisi mahdollisuus laadukkaaseen partio-ohjelmaan lähistöllään toimivassa lippukunnassa.  

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 50 000 euroa momentille 29.91.50 ja lisää momentin perusteluihin maininnan, että määrärahaa saa käyttää Lounais-Suomen Partiopiiri ry:lle paikallisten partiolippukuntien toiminnan tukemiseen Lounais-Suomessa. 

Helsingissä 8.10.2021 
Vilhelm Junnila ps