Nuorten tulevaisuus puhututti kansanedustajia tiistain täysistunnossa, kun eduskunta käsitteli opposition jättämää välikysymystä. Kansanedustajat Jani Mäkelä sekä Vilhelm Junnila arvostelevat vasemmistopuolueita turhan synkistä näkemyksistä ja nuorten lannistamisesta.
– Tästä keskustelusta jää parhaiten mieleen se, että keskustelen mieluummin nuorten kuin vasemmistopoliitikkojen kanssa, koska nuorilla on paljon valoisampi ja myönteisempi tulevaisuudenkuva kuin vasemmistopoliitikoilla, Jani Mäkelä veisteli.
Nuorten tyytyväisyys elämää kohtaan kasvussa
Nuorisobarometrin mukaan aiempaa harvempi kokee turvattomuutta arjessaan, nuorten resilienssi vastoinkäymisiä kohtaan on hyvällä tasolla ja tyytyväisyys elämään on kasvussa koronavuosien jälkeen.
– Vähintä, mitä voimme itseltämme vaatia, on usko ja pyrkimys hyvään tulevaisuuteen. Kannustakaa, älkää kritisoiko, motivoikaa, älkää lannistako ja kuunnelkaa, älkää pelotelko. Toimikaa nuorille esikuvina eikä ahdistusta lisäävinä astaloina. Nuoret katsovat tulevaisuuteen paljon myönteisemmin kuin täällä kuullut masentavat puheet, Vilhelm Junnila vetosi.
– Vaikka hyvinvointi on noususuunnassa, samaan aikaan yksille ja samoille nuorille keskittyvä pahoinvointi on valitettavasti lisääntynyt.
Koko uutinen luettavissa Suomen Uutisten verkkosivuilta täällä.