Kansanedustaja Eeva-Johanna Eloranta (sd) väitti (TS 22.5) ettei SDP lytännyt kansalaisaloitetta työeläkeindeksin palauttamiseksi palkkatasoindeksiksi, vaikka he tekivät sen peräti viisi kertaa. Ensimmäiseksi SDP:n puoluehallitus esitti 30.11.2016 aloitteen hylkäämistä. Puoluekokouksessa 5.2.2017 SDP:n edustajat kävivät toisensa jälkeen paheksumassa puoluetoverinsa tekemää aloitetta, jonka jälkeen se hylättiin.

Valiokuntakäsittelyssä 14.3.2017 Eloranta itse yhtyi sosiaali- ja terveysvaliokunnan ehdotukseen aloitteen hylkäämisestä. Vaikka hän jätti vastalauseen, hän ei kirjoituksessaan mainitse, ettei esittänyt aloitteen hyväksymistä vaan vastalause koskettaa ainoastaan toimenpideohjelman tekemistä. Eläkkeistä päättämisen sijaan ehdotettiin siis työryhmän perustamista. Täysistunnossa 22.3.2017 Eloranta teki lausumaehdotuksen aiheen vierestä, eikä SDP missään vaiheessa esittänyt aloitteen hyväksymistä.

Koska aloite hylättiin, Toimi Kankaanniemi (ps) teki 20.12.2017 Arja Juvosen (ps) kannattamana ehdotuksen työeläkejärjestelmän muutoksesta, jolla ns. taitettu indeksi palautetaan pieni- ja keskituloisten eläkkeensaajien osalta 50/50 indeksiksi asteittain vuoteen 2022 mennessä. Asiasta äänestettiin (istunto 146/20, äänestys 113). Vain kaksi demaria äänesti ehdotuksen puolesta. Eloranta äänesti vastaan.

Eloranta väitti tuulesta temmatuksi toteamustani, ettei SDP ole tehnyt valtiopäivätoimia liittyen puheenjohtaja Antti Rinteen vappupuheisiin tai työeläkeindeksin palauttamiseen. Mistä nämä valtiopäivätoimet sitten löytyvät? SDP on keskittynyt vain puheeseen ja vastalauseiden tehtailuun. Eloranta myös väitti perussuomalaisten olevan eläkeläisen kukkarolla, vaikka me vaikutimme takuueläkkeen korottamiseen.

Kuten aiemmin täällä kirjoitin suurien puheiden sijaan olisi inhimillisempää tehdä kunnallisverotuksen perusvähennyksen korotus, joka johtaisi eläkkeiden alhaisempaan verotukseen ja kohdistuisi suoraan eläkeläisten tulotasoon. Eläkekeskustelu on joka tapauksessa tervetullutta, kunhan se tehdään faktaperustein ja ilman räikeää eläkeläispopulismia.