(Kirjoitus on julkaistu Suomalaisuuden liiton jäsenlehdessä kesäkuussa)

Hillityn arvokkaasti ja rauhallisin vedoin nousee Suomen lippu salkoon juhannusaattona. Juhannus on Suomen lipun päivä ja liputus aloitetaan jo aattoiltana. Suomen lipun ohella juhannukseen kuuluvat kauniit kansallispuvut ja lukuisat kulttuurihistorialliset perinteet. Euroopassa juhannusta vietettiin pitkään keskikesän juhlana, ennen kuin juhla sai kristillisen merkityksen noin 400-luvulla. Vielä 1800-luvulla maan itäosissa tätä hedelmällisyyden ja sadon juhlaa kutsuttiin Ukon juhlaksi.

Yötön yö on valon juhla, sillä aurinko ei juhannuksena laske lainkaan pohjoisessa. Pitkän kaamoksen jälkeen kohonnut vireys johdattaa tekemään lemmentaikoja. Juhannuksena naimaikäiset tytöt saattavat juoksennella alasti saunan ympäri ja kurkistaa lakeisesta sisään tai tuijottaa lähteen helmeilevää pintaa tulevan puolison nähdäkseen. Kosinnan onnistumiseksi kannattaa kylpeä varpahista varvikkoon ja sormenpäistä sammaleen. Muutoin voi juhannusyönä tepastella koivujen katveessa, etsien kadotettua pulloa ja menetettyä naimaonnea. Aarnivalkeat voivat silloin vaivata pitkälle juhannuspäivään.

« Nyt juhannuksen taivas korkeana kaartaa

ja syvälle sen kuva järven pintaan päilyy.

Juhannuskukat tuoksuu kartanoilla,

ruiskorret vainiolla hiljaa häilyy,

käy lämmin tuuli niin kuin äidin henkäys,

maaemon loppumaton sydänlempeys.

 

Nyt juhannuksen taivas korkeana kaartaa

ja päivä kallistuu ja mailleen seutuvilta,

mut valo viipyy, viihtyy kukkuloilla.

On leppoisa ja tyyni suvi-ilta,

ja vetten yllä suven henki uinuaa.

Pian auringon taas nousevan se ennustaa. »

– Larin-Kyösti

Juhannuspäivä on suotuisaa aikaa enteiden katsomiselle. Entisaikaan katsottiin esimerkiksi säitä ja karjaonnea. Tänä päivänä katsomme pakkoruotsia ja sen tulenarkuutta etenkin maan itäisissä osissa. Muinaissuomalaisten tärkeimmän jumalan Ukon syntysijoilta idästä on juhannuskokkojen polttaminenkin alkanut. Kokkojen polttamisella karkotettiin pahoja henkiä ja perinne levisi valkean tavoin idästä koko Suomeen.

Hyvää juhannusta kaikille!

Ps. Liputusohjeet löydät osoitteesta http://www.suomalaisuudenliitto.fi/?page_id=21

Kommentoi