Helsingin Sanomien mukaan SDP:n puolueosasto Globaalisosialidemokraatit esittää puoluekokousaloitteessa haittaveroa lihalle. Lisäverojen esittäminen ei sinänsä ole uutta sosialidemokraateille. Nyt puolueosasto perustelee haittaveroa ympäristö- ja ilmastosyillä.

Yli 40 prosenttia ruuan hinnasta on kuitenkin jo nyt veroa. Tilastokeskuksen Tieto&trendit -lehden mukaan näitä veroja ovat tuloverot ja henkilöstösivukulut, tuoteverot, yhteisöverot, ympäristö- ja energiaverot sekä muut verot. Lisäksi ruuan arvonlisävero on lähes kolminkertainen EU15-maiden keskiarvoon nähden. SDP:n vastuuton esitys kohtelisi kaltoin kaikkein heikko-osaisimpia, joiden päivittäiset ruokamenot ovat suhteellisesti suurimpia.

Myös kotimaiset ruuantuottajat katsovat kauhulla tällaisia esityksiä, jotka saavat yhä enemmän jalansijaa ja painoarvoa suomalaisessa yhteiskunnassa.  Vastaava esimerkki löytyy Keskustan linjanvedoista. Keskusta tähtää Olli Rehnin ja Paavo Väyrysen keskenään vastakkaisilla linjoilla euroeliitin ytimiin ja Brysselin notkuviin ruokapöytiin. Poliittisen köydenvedon hinta voi kuitenkin muodostua suomalaiselle herkkusuulle kalliiksi, sillä Keskustan ryhmä Europarlamentissa eli ALDE-ryhmä ajaa maataloustukien rajua pienentämistä, vaikka ruuan hinta on noussut 22,6 prosenttia vuoden 2005 jälkeen.

SDP:n esitys ja Keskustan euroryhmän sitoumukset ovat heikosti harkittuja ja voivat entisestään kiihdyttää kotimaisen ruuantuotannon alamäkeä ja kuluttajan ruuan hinnan ylämäkeä. Punamullan moraalisäteily uhkaa tyhjentää lapsesi lautasen. Voisilmä puurossa voi olla pian ylellisyyttä.

 

Kommentoi