Kaupunginvaltuusto 29.02.2016

Valtuutettu Vilhelm Junnila luki ja jätti valtuuston kokouksessa seuraavan kuuden valtuutetun allekirjoittaman aloitekirjelmän:

Särkänsalmen silta on rakennettu yli 45 vuotta sitten, jonka jälkeen liikennemäärä ja kaupunkimme asukasmäärä ovat kasvaneet runsaasti. Siltaa koskevan läpänheiton varjoon on jäänyt saariston asukkaiden aito huoli sillan liikenneturvallisuudesta etenkin pimeään vuodenaikaan.

Siltaa on vuosien saatossa kunnostettu, mutta 240 metrin pituinen silta on Suomen mittakaavassa edelleen maamme suurimpia valaisemattomia siltoja. Liikennevirasto ja Suomen
Kuntaliitto ovat hyväksyneet kunnan ja valtion kustannusvastuun periaatteet maantien pidossa. Valtio osallistuu kustannuksiin, jos valaistus katsotaan tarpeelliseksi liikenneturvallisuuden puolesta.

Me allekirjoittaneet kaupunginvaltuutetut esitämme, että Naantali selvittää valaistustarpeet yhdessä tienpitoviran omaisten kanssa tehtävässä katselmuksessa ja ryhtyy toimiin valaistuksen saamiseksi sillalle.”

 

Voit katsoa kaikki tekemäni aloitteet täältä.